Taas mennään :)
Pari päivää Uuden-Seelannin reissun jälkeen totesin, että lumipohjainen lenkkeily tai radalla pinkominen alkaa heti ottaa sen verran aivoon ja jalkoihin, että ennakoin itseni kuitenkin Espanjaan vähän aiemmin. Itse asiassa maajoukkueen leirikeskus Etelä-Espanjassa, Barbatessa, pyörisi seuraavat kaksi kuukautta, mutta itse otin kahden päivän etumatkan Torremolinoksen kautta ja viihdyn paikan päällä leirikeskuksessa muuten sellaisen reilun kuukauden.
Kotona
Viimesetkin kesän rippeet on nyt jätetty taakse. Samalla, kun vaihdetaan dollareista euroiksi, englannista suomeksi ja plussa-asteista miinukseksi, mieli on vähän haikea, mutta toisaalta on kiva olla pitkästä aikaa kotona. Tai edes Suomessa.
Vika viikko
Aika on kulunut aika lailla siivillä lennellen, vaikka mun siivet onkin välillä ollut vähän raskaat liitää, niin nyt oon vihdoin päässyt perusreenin makuun täällä Taupossa, tulivuorien katveessa. Viikko siis vielä jäljellä lämmintä ilmaa, uusia näköaloja, pitkiä perulenkkejä ja toivottavasti kaikkea mukavaa ennen kuin matkataan takasin lumen valtakuntaan. Tällä hetkellä majaillaan isossa talossa ja sekalaisella seurakunnalla.




