Olisi niin helppoa jäädä tekemään sitä, missä on aina ollut hyvä. Olisi helppoa saavuttaa hyviä ja jopa loistavia tuloksia rasteilla. Nauttia hyvää palkkaa tekemällä sitä, mitä on aina ennenkin tehnyt. Lahjani riittävät siihen erinomaisesti silloinkin, kun mikään ei mene niin kuin pitäisi. Mutta siinä vaiheessa, kun voittaja tyytyy olemaan kakkonen, on syytä katsoa peiliin, vaikka se kuvastin kuinka rumasti tuijottaisi takaisin. 

Jukolan jälkeen on ollut reissua Skotlantiin. Ensimmäinen maajoukkueleiri kahteen vuoteen, jolla kykenin tekemään kaikki treenit niin kuin pitikin. Isot peukut sille. Rastit on ollu vielä pikkusen hukassa, mutta kun kunto kohenee ihan korvissa suhisten, niin eiköhän nekin ala löytyä paremmin. (Joitain kuvia ja terkkuja löydät mun twitter-tililtä).

Loputon nastarien rapina, nauravat naamat, tutut sekä vieraat, punasinivalkoisten värien odotus, kiihdytys, huutava hengitys, kuivuva suu, muutama mutka, sumenevat aivot, viimeinen leima. Louna-Jukola oli todellista Jukola-class sarjaa!

Vierumäellä pidettävän lasten suunnistusleirin ilmoittautuminen päättyy 15.6. eli ihankohta. Mukana on tällä hetkellä parikymmentä nuorta suunnistajaa, joten vielä mahtuu joukkoon. Alla vielä aiemmin julkaisemani kutsu sekä ohjelmaa ja linkki leirisivuille:)

En juokse huomenna huippuliigaa enkä sunnuntaina sm-keskimatkaa. Jos tarkkoja ollaan, niin en ole enää hetkeen ”juossut”, vaan homma on koko ajan mennyt enemmän lenkkeilyn puolelle. Valitettavasti kehossani on ongelmia, jotka pikkuhiljaa ovat ajaneet treeniä siihen suuntaan, että se on tuntunut lepojaksoista huolimatta huonommalta. Nyt ongelmat on vihdoin paikallistettu ja voin ruveta toivomaan suunnanmuutosta.