Kuolemanlinja, deadline ylittyi marraskuun ekana, mutta mä en ollut valmis. Vanha rupinen kroppani oli väsynyt kaikesta muusta kuin sporttailusta. Kroppa nosti lämpötiloja ihmistä hiukan hikoiluttaviin asteisiin ja akilleksetkin rupes kiukuttelemaan niin, että urheilusta ei sitten tullutkaan mitään, nada. Tai noh, luulin voivani ulkoilla Raato-juoksun läpi elikkäs suomeksi sanottuna 20km suunnistusta hienoissa maastoissa Sipoon korvessa.
Äsken, kun juoksin kohti Lahtea, aurinko paistoi vasten kasvojani. Olisi voinut kuvitella, että valkoinen tomu, joka suli asfaltilla puroiksi, tarkoittaisi, että juoksen kohti kevättä, mutta oikeasti olen iloinen, että ei olla vielä menossa kohti kesää. Aika usein on nimittäin viime aikoina tullut hypättyä matkalla Heinolasta auton kyydistä pois ja tähdättyä loppupiste sen jälkeen tänne.
Kävin kalastamassa yhden SM-kullan haviini eilen Äänekoskelta. On pakko myöntää, että lähteminen koko kisoihin tuntui vähemmän houkuttelevalta, koska kehon urheilullinen suorituskyky ei juuri nyt ole täyteen viritetty. Vähän sama kuin vaihtaisi formulaykkösestä kolmoseen ja yrittäisi sillä vetää samaa vauhtia.Siis pikkuisen mietitytti tuleeko turpaan kuitenkin. Olen vuosien opettelusta huolimatta erittäin surkea häviäjä.
Edelliset viikot meni niin kiireessä, että alkoi tuntua muuallakin kuin päässä. Niimpä tämän viikon olen vain erakoitunut metsään ja sosialisoinut pitkälti vain itseni kanssa.
Salaisia kohtaamisia -katso kuvat! Read More »
