Kuolemanlinja, deadline ylittyi marraskuun ekana, mutta mä en ollut valmis. Vanha rupinen kroppani oli väsynyt kaikesta muusta kuin sporttailusta. Kroppa nosti lämpötiloja ihmistä hiukan hikoiluttaviin asteisiin ja akilleksetkin rupes kiukuttelemaan niin, että urheilusta ei sitten tullutkaan mitään, nada. Tai noh, luulin voivani ulkoilla Raato-juoksun läpi elikkäs suomeksi sanottuna 20km suunnistusta hienoissa maastoissa Sipoon korvessa. Mutta ulkoilukin piti keskeyttää, kun järjen ääni sanoi, että Minna sulla on muuten aika huono olo, sä olet jo raato.
Eli meni deadlinet vähän soveltamiseksi. Tälläkin viikolla on ollut lupauksista huolimatta ihan jokapäiväistä reissua ja palsua, mutta reenin ja erityisesti korvaavan reenin ansiosta hanuri on ruvella ja kroppa on jo saanut jotain. Nyt on eka viikonloppu sataan vuoteen, kun aion olla kotona, nauttia omasta supermahtavasta seurastani ja käydä iiiiiihanan pitkillä lenkeillä, semmosilla retkeilyä muistuttavilla sauvakäppäilyhölkkäilykoktaileilla, joista tulee syyshumala ihan vaan kestosta eikä tehosta ollenkaan. Näillä näppäimillä siis tanssitaan. Rakastutaan urheiluun yhä uudestaan, hikoillaan pieninä possuina, luullaan olevamme muutakin kuin molekyylejä mahtavassa maailmankaikkeudessa.
MMMMMMMMMMinttukarkki