Kaukalon kasvatit -podcastissa asiaa lasten liikunnasta ja harrastamisesta vanhempien näkökulmasta. Podcastin löydät Spotifysta nimellä Kaukalon kasvatit. Ensimmäinen vieras on lajissa kaiken voittanut Valtteri Filppula, jonka kanssa jutellaan monilajisuudesta ja vähän kaikesta muustakin. Kuuntele JAKSO 1 !
Lajikulttuuri on erikoinen asia. Kun siihen kasvaa pikkuhiljaa kiinni, niin ei välttämättä ymmärrä, että moni asia voi olla toisin kuplan ulkopuolella. Itse urheillessani suunnistusyhteisö näyttäytyi hienona, fiksuna ja ahkerana porukkana, jonka viittaa kannoin ylpeydellä. Sitä tuo oma lajini on toki edelleen, mutta kuitenkin meidänkin lajikulttuurissamme oli ja on myös heikkouksia. Siinä missä hienoimmat arvot kuten luonnon kunnioitus ja kilpailun reiluus ovat edelleenkin mielestäni erityisen upeita asioita oman lajini parissa, niin jälkikäteen, ja näin enemmän kuplan ulkopuolella, olen ymmärtänyt, että kuplassa oli myös säröjä, joihin turtui. Esimerkiksi erilaisuus oli vaikeaa, kuten se on varmasti monessa muussakin yhteisössä. Oli helpointa, kun kaikki mukautuivat samaan muottiin, olivat erilaisia, kunhan olivat riittävän samanlaisia.
Tämän tekstini tarkoitus ei ole ruotia suunnistusta ja sen lajikulttuuria hyvine ja huonoine puolineen, vaan alustuksella oli tarkoitus pohjustaa sitä, että jokaisessa lajissa on lajikulttuuri, jonka yksilö omaksuu huomaamattaan. On näkyviä tunnusomaisia piirteitä, ja sellaisia, joita ei osaa lajin sisäpuolelta huomata tai sellaisia, joita ei ulkopuolinen voi ymmärtää. Jokaisessa lajissa on äärimmäisen paljon hyviä ja kauniita asioita, mutta myös kehityskohteita, joita on hyvä kyseenalaistaa ja miettiä niiden todellisia tarkoitusperiä.
Kun minulle soitettiin F-Tuotannosta ja kysyttiin, lähtisinkö vetäjäksi Jääkiekkoliiton podcastiin, mietin, soittivatkohan he nyt ihan oikealle henkilölle. Selitin, että poikani on vasta U9:ssä, enkä itse ole kovin syvällä lajissa. Ennen en seurannut jääkiekkoa juuri ollenkaan. Mutta siinähän se pointti olikin. Minä, jonka lapsesta ei todellakaan pitänyt tulla jääkiekon harrastajaa, olisin juuri sellainen ihminen, joka kiilaisi kuplaan erilaisesta vinkkelistä. Kuitenkin entisenä urheilijana ymmärtäisin asioista yleisellä tasolla jotakin.
Niinpä vastasin, että lapa jäähän, pelataan!
Oma mielikuvani jääkiekosta oli nuorempana jotenkin kovin äijämäinen, eikä mitenkään superpositiivinen. Kun joskus kävin katsomassa pelejä, jotkut yleisössä käyttäytyivät niin huonosti, että se alleviivasi ajatustani siitä, että tämä laji ei ole sellainen, johon oman lapseni haluan lähtevän. Ja tiedän, etten ole ajatukseni kanssa yksin. Itselläni oli ennakkoluuloja, jotka olivat syntyneet yksittäisten kokemusten pohjalta, ja nehän ovat usein kovin mustavalkoisia ja vääristyneitä, vaikka todellisuudesta ponnistavatkin. Kuten elämässä monesti, minäkin sain sitten kohdata jossain vaiheessa nämä ennakkoluuloni. Ja niinhän siinä tietysti kävi, että kun poika intoutui kiekkokouluun viisivuotiaana, jääkiekosta tuli kuin tulikin meidän perheemme laji. Tai olihan mieheni seurannut kiekkoa aina, joten kyllähän Pekko Pelikaani tuli tutuksi pojallemme jo ihan pienenä. Mutta en olisi ikinä uskonut, kuinka into piukkana itse nykyään lajin suhteen olen. Ihan naurattaa, kuinka mielenkiinnolla seuraan nykyään myös Pelicansin Liiga-pelejä. Kuten podissakin kerron, oman lapsen ilo ja tekemisen meininki ovat tarttuvia, eikä ennakkoluuloni olekaan ainakaan täällä pikkujunnupuolella pitäneetkään paikkansa, vaan lajihan on todella mielenkiintoinen ja monipuolinen, kun sitä on alkanut ymmärtää paremmin. Olen kasvamassa kovaa vauhtia jääkiekkoihmiseksi.
Edelleenkin jääkiekossa on asioita, joista mielelläni keskustelen ja podissakin niistä haastan, mutta nykyään olen jääkiekkokulttuurin sijaan eniten huolissani lasten yleisestä liikunnan ja urheilun yksipuolistumisesta, ammattimaistumisesta ja varsinkin liikunnan vähenemisestä. Oman joukkueemme kulttuuriin me vanhemmat kentän laidalla voimme itse tehdä paljon hyvää (– ja pahaa), mutta nämä yleiset trendit kulkevat usein laajoina rintamina liittojen ja seurojen linjauksien ja esimerkiksi somen voiman tahdittamina. Osittain lasten urheilun ammattimaistuminen on osaltaan johtanut siihen, että vähemmän liikkuvat lapset ja nuoret tai he, joilla ei ole hyvätuloisia tai henkisesti jaksavia huoltajia, eivät enää osallistu ollenkaan urheiluharrastuksiin. Ja se on paljon suurempi menetys kuin se, että joku oppii vuotta aiemmin sirklaamaan takaperin kuin joku toinen.
Nykyään ajattelen, että ihan sama, mikä se laji on, kunhan lapset tekisivät ja oppisivat nauttimaan liikkumisesta!!!!
Minähän olen lätkän kanssa sellaisessa kuherrusvaiheessa juuri nyt. Poikamme on vielä pieni ja harrastaminen hauskaa, paineetonta ja yhteisössä on hieno meininki. Peli on leikkiä, jossa me vanhemmatkin saamme vielä olla mukana. Ja ovathan lasten urheiluharrastukset väkisinkin meidän vanhempienkin harrastuksia siinä mielessä, että niihin kuluu iso osa arjen vapaa-ajasta. Tunnekirjo on kaukalon laidalla laaja, jäällä kun pyörivät ne meidän rakkaimmat pienet tyypit, mutta huonoa käytöstä en ole onneksi nähnyt.
Ja voi kyllä se on mukavaa olla lätkämutsi. Aikuisena näen kuitenkin leikissä myös varjoja. Mietin monia asioita, joita eri lajikulttuurit pitävät sisällään ja pohdin ylipäätään lasten yhä polarisoituvaa urheilumaailmaa todella paljon. Koska harrastamme perheessämme lätkän lisäksi tällä hetkellä jalkapalloa ja yleisurheilua ja omat lajini ovat näiden lisäksi suunnistus ja hiihto, olen päässyt seuraamaan erilaisia lajikulttuureja, linjauksia ja tapoja toimia monen lajin parissa niin urheilijana, valmentajana kuin vanhempanakin.
Vanhempana en ole välttämättä yhtään viisaampi lasten urheilun suhteen kuin muutkaan, mutta Kaukalon kasvatit -podcastia tehdessäni olen oppinut paljon myös itse. Osa podeista on jo tehty ja niissä on hienoja vieraita, jotka ovat opettaneet minulle, miten suhtautua erilaisiin ilmiöihin, ja millaisiin asioihin kannattaa varautua – niin hyvässä kuin pahassa. He ovat antaneet minullekin ajattelemisen aihetta pienen pelimiehen äitinä ja tietynlaista vertaistukea pallotellessani erilaisten pohdintojen parissa. Odotan innolla, että pääsen keskustelemaan uusien vieraiden kanssa vielä lisää jääkiekon ja lasten harrastamisen aiheista kaukalon sisällä ja sen laidoilla.
Pistä Kaukalon kasvatit kuunteluun, ja ehkäpä sinäkin opit jotakin – lajista riippumatta.
Podcastin löydät Spotifysta nimellä Kaukalon kasvatit. Ensimmäinen vieras on lajissa kaiken voittanut Valtteri Filppula, jonka kanssa jutellaan monilajisuudesta ja vähän kaikesta muustakin. Kuuntele JAKSO 1 !
Podit tehty yhteistyössä Jääkiekkoliiton ja F-tuotannon kanssa.
