Kilpailin tänä vuonna yllättävän ahkerasti: 3 polkujuoksua, 1 hiihtokisa ja Viestiliigassa suunnistin 5 kisaa ja sen lisäksi vielä 2 koko seuran viestiä, joista vika ponnistus on edessä nyt lauantaina. Kerran vielä pistän nastarit jalkaan ja juoksen joukkueemme puolesta Halikkoviestissä, vaikkei suoraan sanoen enää huvittaisi lähteä. Tuntuu, että kisailut on menneet jo nyt syksyllä (talkoo)työn puolelle, vaikka harrastaa vain pitäisi. Mutta eiköhän siellä taas ole kumminkin kivaa.
Tämä urheilullinen vuosi on ollut vaihteleva ja rikas. Keväällä kuntoilin enemmän kuin pitkiin aikoihin ja olin ehkä paremmassa kunnossakin kuin mitä olen nuorimmaisen syntymän jälkeen ollut. Talvella hiihtelin Finlandian ja juoksin Tiirismaa Winter Trailin ja ne vähän niinkuin pakottivat pitämään motivaatiota yllä. Siksipä mä oikeastaan kilpailenkin, että olisi syy pitää kuntoa sellaisella tasolla, että liikkuminen on kivaa tai kivempaa!
Urheilullisen kuntoilun päätavoite on kuitenkin joka vuosi selkeä ja se on kesäkuun kolmannen viikonlopun Jukola. Sinne yritän monen muun kuntosuunnistajan tavoin aina löytää parhaan terän. Tänä vuonna alle sattui vaan liikaa kaikkea ja kisapäivä oli omalta kohdalta pettymys, kun mahdollisuudet jopa 4:ksi kääntyi perus kymppisakkiin.
Kuten treenikellon tallentamista kuvista yltä näkyy, vihreitä läikkiä eli lenkkipäiviä on Jukolaan asti tosi hyvin. En ollut edes kunnolla kipeä missään vaiheessa, eikä ole juuri ollut meidän lapsetkaan, mikä on kyllä ihmeistä suurin. Jukolan jälkeen sitten tyypillisesti laski motivaatio ja alkoi kesälomarallattelut lasten kanssa. Tänään tätä kirjoitellessa mun treenimäärä koko vuodelle on rapiat 280h, josta suurin osa on juoksua poluilla. Ihan jees siis tämmöiselle vanhalle ravihevoselle. Suunnistusta tuli lähinnä Viestiliigan merkeissä ja muutaman treenin verran. Tarkoitus oli taas vähän enemmän suunnistaa, mutta jotenkin se vaan vaatii aina enemmän aikaa, ja ehkä lähtemistä vähän uudempiin maastoihin, niin eipä onnistunut.
VIESTILIIGA 2023 4. sija:
Meidän joukkue tuntuu olevan viestijoukkueista tasoansa kovempi Suomessa. Vaikkei A-maajoukkueen edustuspaikkoja ole vielä(!) juurikaan naisillemme tullut, niin me taistellaan aina kärkirintamassa mm. KR:n ja Pyrsän kanssa, joissa on ne Suomen suurimmat maajoukkuetykit. Jotain teemme siis oikein, kun ollaan saatu tällainen yksisarvisten taikakierre aikaan! Kirkkaimpana hetkenä oli tänä vuonna kilpailullisesti tietysti SM-kulta, joka oli 70 vuoteen ällässän ensimmäinen. Olen meistä monella tavalla oikeasti ylpeä <3
Silti parannettavaakin riittää, koska välillä oli melkoisen työn takana saada joukkueita kasaan ja yksi osakisa jäi täysin käymättä. Ilman tuota tyhjää koloa olisimme taistelleet jälleen koko liigan voitosta. Mutta liian monta yhteensattumaa ja hiukan kapea ydinjoukko ei aina pysty kaikkeen. Itsekin olin perhelomalla, mikä kertoo myös siitä, että joukkueessamme monella on ns. muutakin elämää kuin suunnistus. Sekin on hyvin ymmärrettävää.
Sinänsä siis Viestiliiga sujui hyvin. Tolpat tuli Lakeudelta ja SM-viestistä. Omalta kohdalta (toivottavasti) viimeinen ankkurointi Venloissa oli ainoa tosi huono suoritus. Kausi meni kaikkinensa hienosti, joten kiitos seurasta ja venymisestä kaikille ja erityiskiitos tietysti valmentajaponi Virpi Remahlille, joka meistä oli se kaikkein ahkerin ja sitoutunein yksisarvinen!
POLKUJUOKSUT 2023:
Polkujuoksuissa lähdin rohkeasti testaamaan vähän pidempiäkin matkoja, vaikka treenitausta ei täysin niihin riittänytkään. Tiirismaa Winter Trailillä vedin vielä turvallisen 12km matkan, mutta Bodomilla kiskaisin jo puolimaratonin, mikä sujui oikeastaan odotusten ja kunnon mukaisesti pikkuisen loppua kohti hyytyen.
Viime viikonloppuna Tampereella Voimaa Metsässä -kisassa oli tarkoitus juosta lähes 30km kisareitti, mutta oikaisin kaks kilsaa vahingossa, niin tuli vaan 27km lenkki. Mukavaa touhua tämä polkujuoksu, mutta vaatisi hirveästi pidempiä lenkkejä, että näitä jaksaisi tuupata hyvää vauhtia loppuun saakka. Vähän houkuttais ja koukuttais testata lajia syvemminkin, mutta enpä usko, että multa kumminkaan nähdään tämän kummempia suorituksia. Elämässä on vaan niin paljon muita tärkeämpiä asioita, joille sydän sykkii.
Halikon jälkeen ajattelin olla syyslomalla. Lenkkeilen jos lenkkeilen. Mutta olen oikeasti päättänyt aloittaa oikean voimaharjoittelun syksyn ja talven aikana, kun mun reiskat ja pohkeet alkaa antaa liian usein kaikenlaisia mummo-oireita. Lisää lihasvoimaa on pakko saada, eikä enää vaan jauhaa siitä. Tämä on siis lupaus tulevaisuuteen. Muusta en sitten sen kummemmin tiedä. Katotaan, josko jaksan jälleen kiriä itseäni viestikuntoon. Ens kauel siis, kenties ja kuka ties.