Lähtöruutu

Ihminen luo oman polkunsa, vaikka vieressä kulkisi minkälaisia valmiiksi tallattuja uria. Mutta se, mihin kukaan meistä ei pysty vaikuttamaan, on lähtöpaikka. Juuret, joista kukin pääsee kasvun alkuun, annetaan meille valmiina, ja niillä on iso vaikutus koko elämän kulkuun. Itse synnyin vuonna 1982 viisihenkisen ydinperheemme nuorimmaiseksi. Muu perhe oli asunut ennen syntymääni tovin aikaa Lapissa, mutta kun molemmille vanhemmille löytyi Etelä-Suomesta kielten opettajan paikat, niin oma lähtöruutuni asettui Asikkalan kuntakeskukseen, Vääksyyn.

Minun Asikkalani muodostui perheestä, kavereista, harrastuksista, koulusta ja luonnosta ja niistä muodostui oivalliset lähtökohdat omille poluilleni.

KOTINI oli ensimmäiset vuoteni Anianmäellä kerrostalossa, jossa oli paljon lapsia leikkikavereiksi. Kävin arkipäivisin perhepäivähoidossa siskoni kanssa ja muutoinkin leikimme paljon yhdessä, koska olemme niin saman ikäiset. Anianmäeltä muutimme koulunmäelle rivitaloon jo ennen kuin oma koulutaipaleeni alkoi. Naapurissa asui kavereita ja pannuhuoneessa järjestimme mm. taidenäytöksiä. Myös koulunmäellä oli hauskaa asua, koska kaikki harrastusmahdollisuudet ja koulun leikkipaikat olivat nurkan takana. Kolmannelle luokalle mennessäni muutimme vanhempieni rakentamaan omakotitaloon Pasolaan, johon asettui paljon saman ikäisiä lapsiperheitä. Ystäväpiiri alkoi muodostua lähikatujen lapsista ja touhusimme kaikkea pesäpallosta leikkipuistoleikkeihin. Syksyihin kokoonnuimme isolla porukalla leikkimään valovinkkiä. Se oli välillä niin jännittävää, että meinasi tulla piilossa pissat housuun. Vaikka koulunmäellä urheilupaikat olivat lähes oven takana, niin pururata lähtee myös Pasolassa lähes ulko-ovelta. Pitkille lenkille maaseudun rauhaan pääsi helposti. Edelleenkin tykkään juoksennella harjun pikkupolkuja, kun käymme pappaa moikkaamassa. Teini-iässä urheilu alkoi viedä minulta ja siskoltani yhä enemmän aikaa ja viikonloput vietimme pitkälti kisoissa. Koko sisarustriomme suunnisti, hiihti ja yleisurheilikin jonkin verran, joten isona porukkana kiersimme maakuntaa kisojen perässä. Samalla urheiluyhteisöstä alkoi muodostua yhä tärkeämmäksi sosiaaliseksi ympäristöksi. Samanhenkiset nuoret kasvoivat rastien parissa yhteneväiseen suuntaan.

Yksi tärkeimmistä elementeistä lapsuudessani oli Asikkalan Raikas. Yleisseurana se tarjosi minulle ja sisaruksilleni sopivan laajan ja edullisen paletin harrastuksia, joita kokeilla. Harrastin ihan pienestä pitäen hiihtoa, yleisurheilua ja 8-vuotiaana aloitin suunnistuksen. Lähes koko harrastuskirjo pyöri Aurinkovuoren maisemissa, jossa opin myös muut vapaa-ajan lajit ja taidot, kuten luistelun, voimistelun ja tenniksen (kentät olivat tuolloin jäähallin tilalla). Kun meille alkoi tulla menestystä Raikas tuki meidän leirejä myös ulkomaille. Vanhempien kukkaro oli pahimpaan lama-aikaan tyhjä, mutta meidän harrastuksiimme sieltä kaivettiin aina se, mitä tarvittiin. Urheilun vastapainoksi kävin teini-ikään saakka pianotunneilla ja piirtelin. Ne harrastukset eivät sentään ollut Raikkaan järjestämiä. Raikkaalla on edelleenkin vireää toimintaa monessa lajissa. Suunnistuksessa pyörii hienosti suunnistuskoulutoiminta, ja yleisurheilun sarjakisoissa olemme mekin käyneet kesäisin lasten kanssa osallistumassa. Sinne kun ovat kaikki tervetulleita seurasta riippumatta. Harrastusmaksut ovat pienemmillä paikkakunnilla inhimillisemmät ja kaikki tuntevat toisensa, mikä tekee porukasta tiiviin ja kotoisan. Perheeni ansiosta minusta tuli urheilija, mutta Raikkaan ansiosta minusta tuli suunnistaja. Siitä lahjasta voin olla ikuisesti kiitollinen kaikille seuralaisille.

KOULU on jokaisen elämässä tärkeä palanen. Itse kävin kaksi ensimmäistä luokkaa Anianpellon ala-astetta, joka oli juuri sopivan pieni ja turvallinen paikka aloittaa koulutaival. Kolmannella luokalla siirryin Vääksyn kouluun (nykyinen Aurinkovuoren koulu), jossa tunsin kaikki opettajat ja ainakin omasta ikäluokastani lähes jokaisen nimeltä. Itselleni on jäänyt alakoulusta sellainen olo, että koulu tarjosi hyvät ja tasapainoiset eväät seuraaville etapeille. Murrosikä ja yläaste toivat omat mausteensa koulumaailmaan. Harva oli varmastikaan täysin oma itsensä ja itsekään en ikinä halunnut tehdä numeroa urheiluharrastuksistani, vaikka kaikki niistä taisivat tietääkin. Kaveripiiri muuttui luokan mukana, mutta omassa kuplassani elämä oli kovin turvallista edelleen. Kotibileissä en ehtinyt käydä ja kavereiden kanssa olimme aidosti kilttejä, vaikka pieniä hölmöilyjä varmasti jokainen matkalla tekikin. Yläasteelta oli luonnollinen reitti lukion puolelle. Oikeastaan urheilulukio ei ollut edes vakava vaihtoehto silloin, koska olisi pitänyt mennä joka päivä linja-autolla Lahteen. Nykyäänhän Vääksyssäkin on urheilulinja. Silloin treenasin vapaa-ajalla ja kävin koulua kouluaikoina. Opetus oli omasta näkökulmastani tasokasta ja lukiossa ilmapiirikin oli jo suvaitsevaisempi kuin teini-iässä. Lukiossa ihmiset alkavat kasvaa ehkä pikkuhiljaa vahvemmin omiksi persoonikseen.

LUONTO. Asikkala on luonnonkaunis paikka. Vääksyn kuntakeskus sijaitsee kannaksella kahden järven, Vesijärven ja Päijänteen, välissä. Meidän perheemme viihtyi metsässä jo ennen kuin rupesimme suunnistamaan. Marjastamassa kävimme omasta mielestäni ehkä liikaakin, mutta sienestyksestä en saanut tarpeeksei. Kahden järven välissä asuessamme veneily tuli osaksi kesiämme. Veneilimme kesäisin Unelma Anelma -nimisellä puuveneellämme Päijänteellä ja tuntui, että aina paistoi aurinko. Päivisin uimme, seikkailimme saarissa ja kalastimme ja iltaisin kuuntelimme kasettisoittimesta kuuntelusatuja veneen keinuttaessa meidät uneen. Kavereiden kanssa vietimme kesäpäivät uimarannoilla. Niissäkin kävi hyvä tuuri, koska Kalmarinranta on yksi Suomen kauneimmista ja pisimmista hiekkarannoista. Hiihto-opit sain Aurinkovuorella, mutta keväthangillä kävimme kiertämässä usein myös Päijännettä. Peruslenkkimme oli Salonsaaren kierto, mutta joskus hiihtelimme myös upeissa Kelventeen maisemissa. Aikamoisia paikkoja aivan kotikulmilla, sellaisia, joita ei silloin vielä osannut ihmetellä samalla tavalla, koska ne olivat aina saatavilla ja nähtävillä.

Jossain vaiheessa nuoruuttani omat ympyrät alkoivat tuntua pieniltä. Minulla oli kiire urheilussa huipulle, maailman ääriin ja kauas kotoa etsimään ihmeellistä elämää. Olin aikuisuuden kynnyksellä kuin lintu, joka kiisi kohti toiveiden horisonttia. Onnellinen ja hyvä lapsuus Vääksyssä loi turvallisen pohjan lentää kauas, mutta näin jälkikäteen ajatellen se antoi myös aina luvan tulla takaisin kotiin, mikä teki lennosta vakaampaa.

Onneksi pääsin kiertämään maailmaa, asumaan ulkomailla ja seikkailemaan unelmieni perässä, koska jossain vaiheessa aikuisuutta heräsin siihen, että itse asiassa lapsuuteni Asikkala on todella hyvä paikka perhe-elämään ja ruohon vihreys maailman toisella laidalla oli vain nuoren ihmisen kuvitelmaa. Turvallinen perusarki kauniissa miljöössä on omassa ajattelussani nykyään sellainen arvo, joka luo vahvan kiitotien seuraavien sukupolvien lennoille kohti unelmia. Niille haluan nyt antaa vakaimman mahdollisen lähtöpaikan.

Minulla kävi siis tuuri lähtöruudun suhteen. Löysin omat, vahvat polkuni ja juureni pitivät minut kiinni maassa silloinkin, kun pääni meinasi liidellä kohti taivasta. Asikkala on ja oli erittäin iso osa koko omaa tarinaani. Koko tarinani olisi kovin erilainen, jos en olisi saanut kasvaa ihmiseksi ja huippu-urheilijaksi juuri siellä, missä minun kuuluikin kasvaa.

Teksti on kirjoitettu osana vuoden mittaista kaupallista yhteistyötä Asikkalan kunnan kanssa. Tulen postailemaan Asikkalan kunnan somesivuille säännöllisesti kaikenlaista kivaa ja mielenkiintoista. Jaan vinkkejä retkipaikoista ja kerron itselleni rakkaimmista kohteista. Pistä siis Asikkalan kunnan somesivut seurantaan: Instagram, Facebook, X, Youtube sekä LinkedIn.