Minna Kauppi

Pulppuilevan innokas, iloinen, päättäväinen ja supertehokas.

NELJÄ KYMPPIÄ

Elämäni ensimmäiset 40 vuotta alkaa olla pian takana päin. Pitkin vuotta olen miettinyt, millä tavalla juhlistaisin tätä uuden vuosikymmenen alkamista. Kun on juhlan paikka, on tärkeää juhlia, koska arkea meillä kaikilla on ihan riittävästi, vaikka tässä syksyllä meidän perheessä onkin oikea juhlien suma pimeätä aikaa valaisemassa. Oma juhlintatapani on tietysti urheilullisen hullu, sillä päätin, että juoksen elämäni pisimmän juoksulenkin, 40 kilometriä, syntymäpäivänäni 25.11. läheisten saattelemana ja kannustamana juhlapaikalle.

Näin pitkälle lenkille haluan ehkä hiukan pehmeämmän pohjan ja liukkaan varalta nastat, joten otan alle VJ:n Sarva Devilit.
VJ:n Spark on nykyään mun ykkösvalinta poluille.

40 on vain numero, kun puhutaan iästä, mutta se ei ole vain numero, jos on juostava niin monta kilometriä. Oma elämäni pisin lenkkini on aikanaan treenatessa ollut lähellä tuota kilometrimäärää, sillä kerran tuli pikkuisen pummattua vuoristopoluilla Espanjassa ja meinasin myöhästyä lennoltakin. Mutta keskimäärin 30-90min kestäviin suunnistussuorituksiin ylipitkät lenkit eivät olisi tuoneet hirveästi lisää haluttuja ominaisuuksia ja siksi niitä ei tullut tehtyä. 

Juoksen siis 40 km lapsuuteni poluilla Asikkalassa. Matkalla juoksen lapsuudenkotieni, kouluni ja muiden merkittävien paikkojen läpi erinäisten tärkeiden ihmisten saattelemana. Reitti on melko tasainen, mutta asfalttia välttelen ja suurin osa pohjasta on hiekkatietä, ajouria tai pikkupolkuja. Kengiksi valitsen näillä näkymin VJ:n Sarva Devilit tai VJ Sarva Iceherot, jotka nastallisina pitävät liukkaammallakin pohjalla, mutta ovat kuitenkin tarpeeksi pehmeät. Hirveästi en ajatellut extraa tankata, mutta voisihan sitä edellisiltana vetää uunituoreita korvapuusteja, jos kotiväen kanssa leivottaisiin. Matkalla voisin vähintään kymmenen kilometrin välein nappailla jotain juotavaa ja karkkia, niin homma hoituu ihan varmasti. Kisa tämä ei ole, vaan nautiskelen reitin lenkkivauhtia alle keskivauhdin ollessa jotain 5:30-5:45min/km välillä kelistä ja seuran kunnosta riippuen;)

REITTI

Aloitan lenkin läheltä nykyistä pappalaamme eli Pasolan pururatojen vieressä olevaa lapsuuden tärkeintä kotiamme. Ensimmäiset 20km juoksen todennäköisesti ainakin siskoni ja parin ystävän kanssa tasaisia pikkuteitä, polkuja ja hiekkateitä Vesivehmaan Jenkkapirtille. Siellä tanssahtelen tasaisella kankaalla lisäjenkkaa mittariin. Sen jälkeen jalkojen alla ovat tuttuakin tutummat lapsuuden lenkit: ”Kopsuonlenkki” ja ”Pian lenkki”, Tällä pätkällä saatan saada myös seuraa tai kannustusta veljeni perheeltä. 

Toiselle 20 kilometrille mukaan tarttuu todennäköisesti myös puolisoni, joka juoksee rinnallani vain ne kilometrit, jotka on ehtinyt tähän mennessä taivaltaa elämässäni eli 10km. Papan läheltä koukattuamme juoksemme Tallukan mäelle ja Aniantornin ohitse, joka oli ensimmäinen kotini tässä maailmassa. Aniantornilta laskeudumme entisen päiväkotini vierestä Kalmarinrannalle, jossa uitiin lapsena satoja tuntea. Siitä on kurvattava kanavalle, josta löytyy minusta tehty reliefi suunnistusurani kunniaksi. Samoilla huudeilla otettiin joskus myös ylioppilaskuvani.

Kanavalta on jonkinlainen mäki koulunmäelle ja toiselle kodillemme Keijolaan, jossa asuimme 3. luokkaan saakka ennen kuin rakensimme oman kodin Pasolaan. Siitä matka jatkuu sujuvasti Vääksyn yhteiskoululle, jossa sain oppini kolmannesta luokasta ylioppilaaksi saakka. Koulunmäeltä jatkamme Aurinkovuorelle, jossa olen oppinut kaikki urheilun alkeet. Olen aloittanut niin suunnistuksen, yleisurheilun, hiihdon, luistelun, tenniksen, voimistelun kuin kaikki muutkin urheilulajit siellä.

Sitten juoksen pitkin tuttuja latupohjia kohti Kirkonkylää. Loppumatka on tuttua maastoa vanhoilta suunnistuskartoilta ja päätepiste on Lehmonkärjessä, jossa on juhlittu mm. siskoni häitä ja jossa olen pitänyt muutamia kertoja firmoille suunnistusseikkailuja. Viimeisille kilometreille saan varmasti kovia lähipiirini nuoria juoksijoita matkaani, meidän Ukkokin juoksee saletisti viimeiset pari kilometriä mukanani tai edelläni. Päätepisteessä odottavat perhe tai itse asiassa perheet. Ihmiset, jotka ovat kulkeneet mukanani aina tai ainakin todella pitkään ja mahdollistaneet monilla tavoin elämäni tasapainon, unelmat ja onnen. 

Juoksun varrelta ajattelin laitella instaan pikkuisen kuvia ja videopätkiä, joten 25.11. klo 12.00 jälkeen voi sieltä seurata, miten homma sujuu. Matkasta tulee varmasti pitkä, mutta mukava. Eli ei muuta kuin nupit kaakkoon ja menoksi. Tänään juoksen vielä sellaisen 20km:n kevyen hilpasun ja ehkä jonkun peruspitkän vielä alkuviikosta välissä, mutta 30km:n koejuoksu osoitti, että ihan hyvin tässäkin kunnossa lenkkivauhtia jaksaa tasamaalla tuupata, kun vaan ottaa yhden kympin kerrallaan.

PS: Koska meidän perheen nuhapesäkkeet ovat kumpikin vuorollaan roudanneet pöpöjä minullekin, niin on olemassa myös plan b, joka voisi olla lumen tai pöpön sattuessa kohdalle syntymäpäiväni mukainen 25 km. Toivotaan nyt kumminkin parasta, eikä pelätä pahinta.