Minna Kauppi

Pulppuilevan innokas, iloinen, päättäväinen ja supertehokas.

Uudenlainen maailma

Uusi vuosi on alkanut melkoisena säätönä omassa pienessä maailmassani, mutta myös antoisana uuden ihmettelynä. Aloitin uudet työt tammikuun puolivälin jälkeen projektipäällikkönä. On ollut kivaa keskittyä omassa rauhassa näihin ”aikuisten asioihin”. Äitiyslomakoomassa maanneet aivosolut hurraavat, kun ne pääsevät taas jumppaamaan neljänä päivänä viikossa.

Huomasin myös nopeasti, että työn alku oli tietynlainen henkinen helpotus ja pääsin ulos siitä epätietoisuuden vellovasta tunteesta, jossa työelämän suunta on ollut hiukan hukassa. Hässäkkää ja suoranaista stressiä elämästä teki alkuvuodesta se, että minillä alkoi hoito vasta helmikuussa ja samaan aikaan mies oli tammikuussa tiiviisti Voicen kuvauksissa Turussa. Kun kädet, tunnit ja pää ei meinaa riittää, niin meinaa helposti räsähdellä. Onneksi lähellä asuvat isovanhemmat ottivat työpäivinäni koppia vuorotellen, suurkiitos heille <3. Kaiken säädön päälle (ja ehkä sen myötävaikutuksesta) nappasin vielä koronankin meidän tytön tylleröisen kanssa setvittäväksi. Pari päivää myöhemmin lahjoitettiin samaa settiä myös Simolle, mutta poitsu skippasi kaiken. Pari viikkoa tuli liikuntataukoa, koska tuntui siltä, että lieväkin versio oli tosi sitkeä ja olo ei ollut yhtään normaali. Aina en ole ollut yhtä järkevä levon suhteen. Silloin, kun oli koko ajan hurja tahto kehittyä ja edessä oli jatkuvasti uusia urheilullisia maaleja, niin lepääminen oli tosi paljon vaikeampaa. Nyt, kun tavoite on lähinnä estää taantumista, niin järki voittaa tunteen paljon helpommin.

Ensimmäiset päiväkotipäivät menivät tosi hienosti sekä tytöltä että vanhemmilta, mutta nyt on tullut pientä takapakkia.

Kotisivuni olivat kaatuneena viikkoja, liekkö joku koronamuunnos nekin sairastuttanut. Mutta pystyssä ovat taas ja pystyn päivittämään teille tätä nykytilaa myös yritystoimintani suhteen. Elämässäni on selkeä tärkeysjärjestys: Ensin tulee aina perhe, sitten oikeat työt ja sitten kaikki harrastuksista extratöihin. Viime vuoden tein kotona minin kanssa ollessani epäsäännöllisesti töitä yritykseni kautta mm. TV-hommia ja suunnistuskouluja. Olen silti ajatellut, että jatkan myös näitä yrityshommia sen verran kuin elämääni mukavasti mahtuu. Suurimmaksi osaksi ne ovat edelleen jonkinlaisia (etä)puheita Powerpointilla ryyditettynä tai sitten suunnistukseen liittyviä yrityskeikkoja. Yksityisillekin saatan vielä etäsuunnistuskoulua pitää keväällä, jos innokkaita edelleen riittää. Näitä keikkoja kannattaa siis edelleen aina kysellä suoraan täältä sivujen kautta. Viime viikolla olin mukana Keski-Pohjanmaan Liikunnan lasten ja nuorten liikuntaan keskittyvässä seminaarissa Kalle Lassilan ja Kaisa Mäkäräisen kanssa. Tallenne on katsottavissa täällä.

Nyt, kun elämäni rullaa uudella tavalla, on myös tosi epäselvää, ehdinkö enää olla juurikaan meidän viestijoukkuetta vahvistamassa varsinkin, kun uutena työntekijänä lomia ei vielä ensi kesäksi kerry. Vapaa kesälillunta on kyllä pieni asia, jota jään kaipaamaan, mutta pakko myöntää, että omat kesät ovat olleet sen verran etuoikeutettuja, että en voi valittaa, jos yksi kesä lomineen sujahtaa ohisuun. Ja jos en metsään ja rasteille ehdi ollenkaan, niin sitten on vain luonnollinen aika antaa muiden kantaa siinäkin vastuu. Salaa tietysti toivon, että ehtisin vielä joskus juosta kisoissakin, koska viestit on niin hurjan kivoja ja meillä on niin hyvä jengi!  Mutta, kun kaikkeen en ehdi, niin seuran vapaaehtoishommat jätin tällä erää taakseni iltarastien vetovuoroa lukuunottamatta. Tunnen, että tällä hetkellä ei ole yhtään ylimääräistä aikaa mihinkään, vaikkei nakki niin usein viuhuisikaan. Joskus pitää ymmärtää vetää rajoja ennen kuin poksahtaa. Ja vapaaehtoistyötä voi tehdä sitten taas, kun lapset leikkivät omiaan, eikä pienempikään löydy ruokapöydän päältä heilumasta, kun hetkeksi kääntää päänsä.

Vielä lopuksi. Kaikki yllä kirjoittamani asiat ovat melkoisen helpon, vapaan ja hienon elämän pieniä osasia, vaikka niissäkin joskus hikeä pukkaa. Työasiat, päiväkotielämän kuviot, toiminimen toiminnot, harrastukset ovat etuoikeuksia ja koronakin pikku juttu verrattuna siihen, jos puntarissa olisi toisella puolella koko kansakunnan vapaus ja turvallisuus. On hyvin vaikeaa kuvitella, että suunnistusystäväni Venäjältä ja Ukrainasta haluaisivat taistella muuta kuin mitaleista toisiaan vastaan. Jos unelmat vaihtuvat aseisiin, siinä ei voi millään olla mitään hyvää. Ihmiskunta toistaa samoja virheitä vuosikymmenestä toiseen oppimatta mitään. Se tuntuu järjenvastaiselta.

Terveellä ihmisellä on lukuisia unelmia, sairaalla vain yksi. Sama pätee sotaan ja rauhaan.

Rauhan ja rakkauden sekä pienten murheiden ja ilojen puolesta,

Minna

Artikkelikuva Ilkka Siitari