EDIT 27.5.2021. KURSSI TOTEUTUU, MUTTA TILAA ON!
Terävöitä rastivainusi kuntoon kevään koittaessa!
Ensimmäinen järjestämäni etäsuunnistuskoulu myytiin loppuun ja vähän ylikin ja silti jotkut teistä pummasivat sen verran rastia, että eivät ehtineet mukaan, joten nyt sitten koitetaan pistää pystyyn toinen koulu. Seuraava etäsuunnistuskoulu yksityisille starttaa siis lauantaina 1.5. klo 18.00 ja jatkuu heti sunnuntaina 2.5. samaan aikaan.
Jos tilanteesi on se, että metsä kutsuu yhä vahvemmin, mutta karttamerkit ovat hepreaa ja suuntavaistosta ei ole tietoakaan, niin järjestämäni etäsuunnistuskoulu auttaa ihan varmasti alkuun ja paljon pidemmällekin. Ihan ammattilaiselle kurssista ei ole varmastikaan hyötyä, mutta uskon, että kuntosuunnistajalle voi löytyä varsinkin kurssin toisesta osassa uusia keinoja rastivälien selättämiseen.
Tekemäni etäsuunnistuskoulu on kaksiosainen powerpoint-esitys ja käytän sen jakamiseen Teams-sovellusta. Molemmat osiot kestävät yhteensä n. 3 h. Kurssin hinta on 30€+Alv 24% eli 37,20€. Etäkurssi järjestetään minimissään 20 hlölle ja toimintojen takaamiseksi maksimimäärä on 50 hlöä.
1.osa lauantai 1.5. klo 18.00
Suunnistuskoulun ensimmäisessä osassa (1h30min) keskitytään karttaan. Käymme läpi yksityiskohtaisesti karttamerkkejä, mittakaavaa, korkeuskäyriä ja teemme erilaisia tehtäviä. Laitan myös kaikille sähköpostilla pienen kotitehtävän ensimmäisen osion jälkeen.
2. osa sunnuntaina 2.5 klo 18.00:
Toisessa osassa (1h 30min) keskitytään itse suunnistussuoritukseen. Suorituksen eri osa-alueet ja rytmitys käydään läpi esimerkein, tehtävin ja videopätkin. Opettelemme myös kompassin käyttöä ja rastinmääritteiden saloja.
Tilaa näin.
- Laita sähköpostia tämän kotisivun lomakkeen kautta ja ilmoittaudu kurssille.
- Kun kurssin toteutuminen varmistuu (Minna varmistaa s-postilla), maksa 37,20€ seuraavalle tilille: Minna Kauppi FI03 1471 3500 0164 17.
- Maksettuasi saat sähköpostiisi linkin tulevaan koulutukseen ennen tapahtumaa.
- Teams toimii helposti linkin kautta, mutta kannattaa kirjautua sisään ajoissa ennen tapahtumaa ja varmistaa, että kaikki toimii. Kun suunnistuskoulu alkaa sunnuntaina 1.5 klo 18.00, tule paikalle ajoissa klikkaamalla saamaasi linkkiä. Muista hyväksyä ääni- ja videotoiminnot ohjemiston käyttöön. Kun olet kirjannut nimesi, videoyhteys avautuu ja ylläpitäjä eli Minna hyväksyy sinut mukaan!
- Hyvä nettiyhteys takaa powerpointin ja videoiden moitteettoman toiminnan.
Tervetuloa!