Lähde etäsuunnistuskouluun

Terävöitä rastivainusi kuntoon kevään koittaessa!

Äitiyslomaani alkaa olla 6/9 takana, joten on aika kaivaa kompanssi ja kartta taskusta ennen iltarastikauden alkua. Järjestän siis etäopetusta niin yrityksille kuin yksityishenkilöillekin Zoomin tai muun vastaavan palvelun välityksellä. Yksityisille olen varannut yhden kurssin eli 2 sunnuntai-iltaa huhtikuulle, yritysten kanssa neuvottelemme sopivat ajat erikseen.

Jos tilanteesi on se, että metsä kutsuu yhä vahvemmin, mutta karttamerkit ovat hepreaa ja suuntavaistosta ei ole tietoakaan, niin järjestämäni etäsuunnistuskoulu auttaa ihan varmasti alkuun ja paljon pidemmällekin. Ihan ammattilaiselle kurssista ei ole varmastikaan hyötyä, mutta uskon, että kuntosuunnistajalle voi löytyä varsinkin kurssin toisesta osassa uusia keinoja rastivälien selättämiseen. Viime keväänä vedin 3 etäsuunnistuskoulua yrityksille ja vastaanotto oli tosi positiivinen, joten uskallan jatkaa samalla mallilla. Jos maailma sallii, voin tarjota myös livesuunnistusta ainakin yrityksille. Etäsuunnistuskoulu sopii täydellisesti oikean suunnistuksen yhteyteen, jotta ehdin kunnolla perehdyttämään kaikki lajin saloihin.

Tekemäni etäsuunnistuskoulu on kaksiosainen powerpoint-esitys ja käytän sen jakamiseen Zoomia (ilmainen ja helppokäyttöinen). Molemmat osiot kestävät yhteensä n. 2,5h. Kurssin hinta on 30€+Alv 24% eli 37,20€. Ensimmäinen etäkurssi järjestetään minimissään 20 hlölle ja toimintojen takaamiseksi maksimimäärä on 50 hlöä.

1.osa sunnuntai 11.4. klo 18.00

Suunnistuskoulun ensimmäisessä osassa (1h) keskitytään karttaan. Käymme läpi yksityiskohtaisesti karttamerkkejä, mittakaavaa, korkeuskäyriä ja teemme erilaisia tehtäviä.

2. osa sunnuntaina 18.4 klo 18.00:

Toisessa osassa (1h 20min) keskitytään itse suunnistussuoritukseen. Suorituksen eri osa-alueet ja rytmitys käydään läpi esimerkein, tehtävin ja videopätkin. Opettelemme myös kompassin käyttöä ja rastinmääritteiden saloja.

Tilaa näin.

  1. Laita sähköpostia tämän kotisivun lomakkeen kautta ja ilmoittaudu kurssille.
  2. Kun kurssin toteutuminen varmistuu (Minna varmistaa s-postilla), maksa 37,20€ seuraavalle tilille: Minna Kauppi FI03 1471 3500 0164 17.
  3. Maksettuasi saat sähköpostiisi linkin tulevaan koulutukseen ennen tapahtumaa.
  4. Zoom toimii helposti linkin kautta, mutta kannattaa kirjautua sisään ajoissa ennen tapahtumaa ja varmistaa, että kaikki toimii. Kun suunnistuskoulu alkaa sunnuntaina 11.4 klo 18.00, tule paikalle ajoissa klikkaamalla saamaasi linkkiä. Muista hyväksyä ääni- ja videotoiminnot ohjemiston käyttöön. Kun olet kirjannut nimesi, videoyhteys avautuu ja ylläpitäjä eli Minna hyväksyy sinut mukaan!
  5. Hyvä nettiyhteys takaa powerpointin ja videoiden moitteettoman toiminnan.

Tervetuloa!

Scroll to Top