Miksi pöpöt iskee asumaan ja rupeaa tuottamaan kutinaa ja tutinaa?Miksi ihmeessä ihmisen nenästä pitää tulla räkää ja kurkusta limaa? Mysteerejä nämä lenssutaudit. Eikö ne vaan voisi pysyä poissa?
Niii-in. Nuolasin sitten taas niin, että tipahti. Heti kun pääsi vähän hehkuttamaan. Mietin jo Teneriffan jälkeen, kun heti iloitsevan päivitykseni jälkeen iski mahataudin poikanen, joka lymyili parin viikon ajan sulostuttamassa päiviäni pikkulämmöillä, että turhaa hehkutella, kun varmasti tipahtaa. Nyt oon joutunut ihan pötköttelymoodiin ja kaikki reenit on tullut TV-kovina eli ruudun ääressä Falunin menoa tuijotellen. Maanantai olikin tosi tylsä, kun ei tullut mitään sporttia.
Mutta sovitaan nyt niin, että nämä viimeisen kuukauden kupat tuo sitä vastustuskykyä, jota ei näköjään muutoin juuri ole. Koska reenit on mennyt Portugalin viikkoa lukuun ottamatta keturalleen, niin sitä rupeaa väkisellä miettimään, miten elimistön saisi sellaseen iskukykyyn, että pöpöt ei pääsis yllättämään.
Joskus on vaan huono munkkikin, mutta silloin, kun itse voi vaikuttaa, niin kannattaa vaikuttaa. Siispä nyt sain pöpön, koska elimistö joutui todella koville POMmin kisarupeamassa. Iso stressi oikein kutsuu örkkejä luokseen. Jos olisin jättänyt viimeisen kisan väliin ja tyhjiöpakannut itseni sen jälkeen lentokoneeseen, niin tältäkin olisi voitu välttyä. Jos ja jos. Tai sitten ei. Toisaalta urheilijan kehon täytyy kestää äärimmäistäkin järkytystä. Tuntuu vaan, että oma keho ei sitä meinaa kestää normaaliin tapaan.
Pesinkö tarpeeksi käsiäni? Kaivoinko klyyvariani, söinkö pesemättömillä käsillä tai hieroinko silmiäni pöpötassuillani? Kaikki nämä pienet ja normaalit teot johtavat helposti pöpöjen invaasioon. Moni urheilija lutraakin käsidesillä joka hetki, mikä sairastelukierteissä tarpeeksi pyörineelle sallittakoon, välillä touhu tuntuu vaan niin naurettavalta. Kumihanskojen kanssa en ainakaan rupea elämään.
Lapsia ei saisi kohdata koskaan. Nuo räkänokkaiset hiekansyöjät ovat vaarallisimpia otuksia, joiden seurassa urheilija voi liikkua. Mutta kyllä minä haluan nähdä niitä palleroita, eihän ihminen voi elämää lopettaa. Noh, jos otuksissa liikkuu oksutauti tai kunnon kuume, niin monesti jää kyllä tapaamiset väliin.
Ja sitten olisi kaikenmaailman lisäravinteet. C-vitamiinilla suurina annoksina on kai todistetustikin ollut urheilijoilla apua ennaltaehkäisyyn ja toipumiseen. Sitä siis pari grammaa huiviin. Muuten lisäravinneviidakko on itse asiassa urheilijalle pelottavampi kuin pöpöt. Jos nappaa jotakin, mikä ei varmasti ole dopingtestattua, niin sitten ei tarvitse enää miettiäkään mitään sportteja. Eli itse jätän mieluummin ne koktailit väliin ja kärsin nuhat ja yskät ihan avuttomana.
Nyt olen sitten haisulina. Syön valkosipulia, juon inkivääriä ja hunajaa ja lutraan vihreää teetä. Vettäkin pitäisi muistaa kiskoa kitusiin tosi paljon. Pikkuhiljaa ehkä alkaa pöpöt taittumaan, mutta mikään taikatemppu ei taaskaan näytä toimivan. Pitää vaan möllöttää ja jatkaa vielä TV-kovia sohvan pohjalta. Kun vaan pääsis pari lenkkiä vetämään ennen Alicanten sikakovaa reenireissua. Sinne siis ensi viikolla.
Ja nyt keskityn hiihtoon, toisten hiihtoon;)
Pöpöpää