Tenuriffa, tuo pohjoismaisten talviasukkaiden legendaarinen karkumatkojen kohde. Loma elämästä, loma aivoista, loma kaikesta. Itselle reissu oli taaskin loma arjen pienistä sekamelskoista, mutta ennen kaikkea aurinkoinen harjoitusmatka. Juoksu- ja mäkipainotteinen herkutteluviikko siellä, mihin laskupinot eivät löydä, sängyt pedataan kuin itsestään ja altaalle tuodaan kylmää kolaa nappia painamalla…
Parasta oli tietysti se, että akillekset toimivat lähes moitteettomasti, vaikka juoksin paljon, enemmän kuin reiluun vuoteen. Juoksin mäkivetoja kahdesti, niitäkään en ole tehnyt puoleentoista vuoteen. Ja vaikka en vetänyt övereitä ja matka tuntui myös lomalta, niin silti tiedän, että aktiivisuusrannekkeeni kertoo hyvää kesän hurjasteluja varten.
Matkalla luin kolme kirjaa. Olen myös lukemisen suhteen ahmatti. Taina Latvalan Välimatkan, jossa oli kivoja kielikuvia. Lisäksi tutustuin Stephen Fryn elämänkertaan, joka oli täynnä herran ajatuksenjuoksua ja pieniä oivalluksia. Parasta antia oli kuitenkin joulupukilta saamani Paolo Coelhon mestariteos Alkemisti, jota olin pantannut reissua varten. Kyseinen opushan kertoo lähinnä siitä, miten jokaisen tulisi muistaa seurata omaa elämäntietään. Lifestyleopukset, jotka kertovat kuinka tulisi elää, eivät välttämättä ole minun mieleeni, mutta kun asiat kerrotaan pieninä paloina ja kauniina kuvina mukavan sadunomaisen tarinan seassa, niin ne on paljon helpompi ottaa omakseen. Suosittelen lukemista ja erityisesti Coelhon.
Kirjakatsauksesta takaisin urheiluun ja muuhun eloon. Hotelliaamiaisethan ovat tunnetusti aivan övereitä. Lomakohteissa niistä riittäisi energiaa koko päivälle. Kukaan ei tarvitse aamupalalla lettuja, kymmeniä erilaisia munakkaita, kuohuviiniä ja lihaa ja kalaa eri muodoissa. Mutta kyseessä ei olekaan tarpeet, vaan nautinnot ja niitä minäkin haistelin, maistelin ja kokeilin hyvillä mielin. päivät kuluivat mukavan rattoisasti rentoutuessa ja illalla oli ihana tutustua ravintolatarjontaan vähän fiinimmällä meiningillä. Alkuviikosta lekottelimme Americasissa, mutta siirryimme loppuviikoksi vähän bättrefolkimpaan Costa Adejeen. Ah, olipa niin ihanaa.
Nyt kevyempi jakso, huomenna MHY-päiville avaamaan aamua ja sitten hiihtelyä. Mun leirityskuviot menee nyt niin seiftinä, että tuntuu kuin keilailisi turvakaarien kanssa. Epäonnistumisen mahdollisuus pienenee huomattavasti, kun ei voi vetää täysin huti. Vetelen nimittäin näitä lyhyitä settejä auringon alla ja pidän välissä aina parin viikon hiihtopainotteisen Suomitauon. Ei voi mennä kovin pahasti eksyksiin siis. Alla vielä kuvia reissulta. Teiden valloitus jäi vähän kesken, kun tuli melkosen kylmä ja pimeyskin rupesi painamaan päälle. Parin tonnin nousut siinä happivähyydessä ei mennytkään ihan parissa tunnissa 😉
JuoksijaäMmä
