Intensiivistä, jännittävää, sitovaa, rankkaa, pitkäjänteistä, tunnepitoista ja Ah! Parhaimmillaan jopa helppoa ja hurmiollista. Huippu-urheilua. Näillä kilometreillä tulee helposti yhdyttyä jokaisen Olympiaurheilijan tunneskaalan. Tippa on vierinyt poskelle erityisten voittojen hetkellä ja pahat sanat leijuneet ilmassa epäonnistumisen ja erityisten neljänsien sijojen kohdalla. Kun on itse saanut jo sitä kaikkea kuraa ja kultaa kokea, niin tietää suurin piirtein, minkälaisessa myllyssä urheilijat painivat suoritusten jälkeen.
Voiton hetkellä, onnistumisen osuessa, kisan jälkeen ei ole edes väsynyt. Ei voi olla hymyilemättä ja nauramatta. Yöllä ei saa nukuttua, vaikka olisi startti seuraavana päivänä, kun päässä menee filminä edelleen kultajuoksu ja sen jälkeinen pyöritys. Ne neljännet sijat sitten. Ihan hanurista. Omalla kohdalla toki neljännetkin sijat ovat merkinneet yleensä hiukan epäonnistunutta suoritusta, joten sinänsä on ollut helpompi ne hyväksyä, mutta silti ilman mitalia jääminen on karvasta joka ikinen kerta. Niistä pääsee helpoiten yli tekemällä töitä niin paljon, että seuraavalla kerralla mitali tulee varmasti. Kosto elää!
Penkkiurheilussa SAMAISTUMINEN on sitä parasta antia. Ehkä helpointa on itse samaistua esimerkiksi ampumahiihtoon, jossa elementit ovat melko samanlaiset kuin suunnistuksessa. Ihan sama, kuinka kovaa hiihtää, jos pummit tiputtavat ulos mitaleilta. Kaisalle ja muille kokeneille urheilijoille haluaisin sanoa lohdutukseksi sen, että vaikka kyseessä on Olympialaiset, ei kukaan voi unohtaa eikä ottaa pois niitä menestyksiä, jotka on jo saavuttanut. Pitää vain painaa delete-nappia näiden kisojen kohdalta, niin itsekin tein viime kotikisojen suhteen. En edes muista enää koko tapahtumaa. Mitkä kotikisat?
TULISIELUISUUTTA tarvitaan. Itse olin nuorena varmasti ärsyttävänkin tulisieluinen, mutta toki vuodet hieman tasoittavat. Edelleenkin uskon, että tunteensa saa ja pitääkin näyttää. Epäonnistumisen hetkellä saa olla vihainen ja täytyy olla pettynyt. Mutta parempaansa pitää tietysti pystyä onnittelemaan. Voiton hetkellä saa hihkua ja heilua, mutta toki epäonnistuneita joukkuetovereita kohtaan pitää osata käyttäytyä soveliaasti.
INSPIRAATIO on ollut kisojen aikaan suurta. Olen itse melko lailla aikatauluttanut treenit Olympiaohjelman mukaan, niin että varmasti näen kaiken, mitä pitääkin. Välillä on tullut inspiroiduttua vetämään kovaa treeniä kuntopyörällä kisaajien tahtiin. Toisella kerralla kisasuoritukset ovat nostaneet sopivasti adrenaliineja omaan reeniin. Elämä on siis ollut täyttä sporttia aamusta iltaan, vaikka muuten pidänkin huolen siitä, että elämä ei ole näin yksisilmäistä.
Lopuksi haluan nostaa sen hyvän BOOGIEN. Silloin, kun on kivaa ja nauttii siitä, mitä tekee, homma on helpointa. Lautailijoilta voisimme me kaikki perushikiurheilijat oppia vähän edes sitä meininkiä. Elämä voi olla yhtä urheilua toisinaan, mutta urheilu ei ole yhtä kuin elämä, sitä ei voi ottaa kuoleman vakavasti.
Minna, aamun ajattelija
PS:KOTIKATSOMO KANNUSTAA JA TUKEE. TAISTELUA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!