Vuonna 2007 Asikkalan Raikas tyttöpoppoomme saavutti sen, mikä on piirretty viestimaailman kartalle kirkkaimman tähden merkillä. Maailman parhaalla joukollamme juhlimme Venlojen viestin voittoa Lapualla. Pienessä seurassa oli tehty tätä hetkeä varten asioita suurella sydämellä. Lähiseurojen kasvatit olivat kuin huomaamatta kerääntyneet ja hitsautuneet yhdeksi porukaksi, joka ikään kuin takavasemmalla vaani voittoa suurten nimien varjossa.
Samalla vuosi 2007 oli tietynlainen käännekohta seurassamme. Viestijoukkueemme jäsenet saivat sen, mistä olimme unelmoineet ja suurin satsaus siirtyi pikkuhiljaa muille elämän saroille. Ympärilläni on ollut edelleen ihana, oma porukka, mutta vaikka minun elämäni on edelleenkin pyörinyt huippu-urheilun ja rastien ympärillä, heillä se on kulkenut ehkä sitä normaalimpaa polkua kohti uusia haasteita.
Joukkomme on aina ollut kunnianhimoista porukkaa. Raikkaan väreissä on juossut älykkäitä ja ihania naisia. On lääkäreitä, opettajia ja muita maistereita. He ovat naisia, jotka kantavat yhteiskuntaa ja olen ylpeä heistä. He hoitavat lapsensa rakkaudella, he tekevät työnsä kunnianhimolla ja sen jälkeen he lähtevät nauttimaan omasta harrastuksestaan metsän siimekseen. Supernaisia.
Tänä syksynä hyvästelemme toisemme seuravärien merkeissä. Ystäväni lähtevät tekemään kenties toisenlaista seuratyötä omille kotikulmilleen. Huippu-urheiluun satsaus Raikkaassa oli oman aikansa tarinaa, hienoa sellaista, mutta nyt heillä on muita unelmia, joita he pääsevät toteuttamaan. Kasvattamaan kenties jopa seuraavia Venla- ja Jukola-voittajia, mikä kaikessa hienoudessaan on sekin tässä maailmassa vain yksi pieni puro onnen suuressa virrassa.
Kiitos Riina, Sirkkis, Kirsi, Erja, Hannele, Mari, Marja, Anniina, Anne, Katja, Hanna, Tiina ja kaikki muut supertykit, jotka Fresh-tiimiämme vuosien varrella ovat rikastuttaneet! Mitään ei jäänyt hampaankoloon ja aina olemme yhtä porukkaa, vaikka paita ei olisikaan se viherpunavalkoinen 
Muutoksessa kasvaa kuitenkin aina uusi alku. Vuosi sitten ajattelin vielä, että olen aina Asikkalan Raikkaan riveissä. Ajattelin, ettei haittaa, jos viestimenestys on menneiden kesien paistetta ja loistetta. En muistanut, että viestit ovat itse asiassa suunnistuksen suurta maustetta, joita ilman ei oikeasti halua elää. Halusin olla uskollinen ja kunnioittaa jatkuvuudella seuraani, jossa olen paitsi oppinut suunnistamaan myös ymmärtänyt yhteisöllisen seuratyön merkityksen. Kiitos Näsin Antsalle suunnistusopetuksesta, Peltosen Pekalle tyttötiimin manageroinnista, iskälle siitä, että olet aina ollut tukena meille lapsille ja koko tiimilleki. Kiitos muillekin Raikkaan seuratyön aatelisille siitä, että teitte tämän tarinan mahdolliseksi.
Samalla tavalla kuin 15 vuotta sitten, nyt on aika pistää kasaan jotakin uutta, joka saa kokeneenkin mielen pulppuamaan innosta. En tahdo juosta rahan perässä tai istuutua katettuun pöytään, huippuseuran riveihin, jossa viestimenestys olisi enemmänkin tarjottimella kuin kovan, oman työn takana. Lahden alue ei pääse juhlimaan suurilla massoilla, mutta täältäkin edelleen löytyy tekijöitä, lahjakkuutta ja intoa, joka pitää saada puhaltamaan samaan hiileen. Vaikka sydämeni on aina raikkaalainen, niin edustusseurani värit tulevat ensi kaudella naapurista.
Lahti on nyt kotikaupunkini ja Lahden Suunnistajat ensi kesänä seurani. Olen tänne muuton jälkeen toivonutkin löytäväni ympärilleni sellaista porukkaa, jonka kanssa voisimme kehittää jotakin omaa, uutta, inspiroivaa ja sopivan menestyksekästä. Haluan saada ympärilleni treeniseuraa ja hyviä harjoituksia. Samalla toivon voivani omalla esimerkilläni tukea Lahden seudun nuorten tulevaisuuden lupausten kehitystä. Itse pääsin jo nuorena koviin viestipaikkoihin huippujen sekaan ja siitä oli varmasti suuri hyöty tulevaisuuden kannalta.
Odotan innolla sitä, että saan laittaa oman lusikkani uuteen soppaan. Porukka on suurimmalta osin tuttua, mutta jokaisessa seurassa elää toki oma kulttuuri, jonka värejä ja muotoja on hauska päästä opettelemaan. Lähden siis seikkailuun, repussani vaalittavana paljon hienoja muistoja ja kunnioitusta raikasta ja rakasta kotiseuraani kohtaan ja silmissäni ajatus jostakin uudesta ja innostavasta. Uskon, että ensi kesänä naisten seuraviesteissä yksi musta hevonen kaahailee kovempaa kuin mikään muu 😉
Uusien siipien suhinaa kuunnellen,
Minna
PS: Kiiskisen Kirsi teki kivan powerpointin meidän yhteisestä, pitkästä ja upeasta taipaleesta. Sen voi kurkata täältä. Ja jos haluaa päästä samaan tunnelmaan kuin me sitä katsoessaan, niin pitää kuunnella Chariots of Fire –biisiä samalla. Itsellä ainakin huuli vapisi ja silmät kostuivat, mikä on tietysti vain ja ainoastaan hyvä juttu. Jos tunteet tulee pintaan, silloin on kyse jostain tärkeästä <3 <3 <3
PPS: Etelä-Suomen Sanomat teki minusta ja muutamasta muusta juttua huomiseen eli perjantain lehteen. Siitä alkupaloja täällä.