Viime viikonloppuna jouduin konkkaamaan pitkän matkan katsastuksesta kesken pois, kun akillesteippi petti ja toinen kisa putkeen oli kai muutenkin liikaa. Päätös oli järkevä ja jopa vähän etukäteen suunniteltu, mutta ainahan keskeyttäminen tuntuu luuserilta, vaikka suoraan sanoen en tiedä, kuinka hyvin koko ladun (1h25min) olisin jaksanut loppuun asti edes itseäni hinata. Siihen kylkeen tietysti tuli vielä matkustukset vuorilta Milanoon ja seuraavana aamuna Suomeen ja olin yllättävän poikki.
Kaksi päivää ehdin palautella ja kokeilin jopa juostakin kerran ennen siirtymistä seuraavien vuorten varjoon. Norjan maailman cupissa olin jo etukäteen päättänyt juosta vain keskimatkan, että rasitusta ei tulis ihan liikaa ja sitä paitsi varvikkoinen pitkämatka, johon porukka starttaa siis tänään, olis taas kerran mun raakilekunnolle ja koivelle liikaa. Niimpä lensin jo eilen kisan jälkeen kotiin.
Niin keskari meni suunnistuksellisesti taas hienosti. Mutta vaikka tiedän, että näillä juoksupohjilla pitäis olla tyytyväinen, niin se, että tuntee olevansa välillä kuin mummo mäissä, ei saa hymyä aidosti huulille. Kun tässä huippu-urheilussa se on juuri se omien rajojen rikkominen ja äärirajoille veteleminen sitä parasta ja jos koko ajan joutuu varomaan, himmaamaan ja tekemään kompromisseja, se hyvä sijoituskaan ei auta, vaikka yrittääkin psyykata itteään toiseen suuntaan. Olin siis kolmas, Tove jyräsi mut lopussa kiinni ja voitti ylivoimasesti ja erityisesti kivikkoalamäissä oli toivotonta uskaltaa mennä yhtä kovaa.
Noh, psyykataan nyt kuitenkin. Oon suunnistanut kuin enkeli ja jos tässä pystyi jotenkin tekemään vielä kovia treenejä ennen MM-kisoja ja juoksemaan vähän muutenkin, tai sitten feikkijuoksemaan vaikka vedessä, niin sitten mun kuntokäyrä ehtis vielä harppoa ylöspäin vinhaa vauhtia. Sitten suunnistuksestakin tulis aggressiivisempaa, eikä sellasta ylivarmistelua, vaikka toisaalta se näyttää tuottavan aika kivaa tulosta, kun ei pummaa 😉 Kolme kisaa ja alle reilusti alle minuutti koukkua kaikissa. Kyllä se suunnistusenkelin kaveri juoksupirukin vielä tuolla asustaa ja sitä aion nyt yrittää herättää jotenkin esiin.
Tänään akillekestuntemusten mukaan joko pitkää sauvakävelyä tai sitten fillarointia. Voi olla, että vedän molempia. Suomalaiset sinkoilee rastilta toiselle maailman cupin merkeissä puolen päivän jälkeen täällä tänään. Kannustetaan kavereita!!!!! Ja nyt on itse asiassa käynnissä vieläkin tärkeämpi liveseuranta, kun 6v siskon tyttö suunnistaa ensimmäisiä kisojaan Tampereella. Voi tätä jännitystä, kun online tuloksetkin löytyy <3 <3 <3
Minna
PS: Keskiviikkona olis sitten Suomessa MC-sprinttiä, Imatralla. Olen menossa ja juossut jopa kerran tänä vuonna vähän sprinttikartalla ja asfaltilla. Kauhistuttava ajatus, mutta yritetään parasta ja tyydytään vain loistavaan 😉 Ja sitten JUKOLA Kuopiossa !!!