Heipat Calista, Kolumbiasta, World Games-häppeningeistä. Liideltiin eilen tänne Etelä-Amerikkaan ja tähän mennessä ollaan saatu pitää tavaramme ja henkemme. Itse asiassa ihmiset ovat olleet tosi avuliaita ja mukavia ja kisojen takia poliiseja norkoilee joka kulmassa. Eli oma kuva siitä, että täällä on hiukan vaarallista on jo vähän pehmentynyt. Niin matkanjohtajanahan toimii Suomen mukavin suunnistusvalmentaja Maria ”Rantsu” Rantala, jonka kanssa aiemmat reissut on suuntautunut enemmänkin Lappiin kuin trooppisen kuumiin olosuhteisiin. Mutta eiköhän täälläkin Alavuren murteella pärjätä. Paree olisi.
Näin suunnistajina miljoonakaupungin läheiset vuoret vähän hotsittais, mutta ei oikein tippunut lähtölupaa poliisitädiltä. Siellä on kuulemma ”definitely dangerous” eli taatusti vaarallista, jos kaksi vaaleaa neitoa kaksin lähtee mäkeä tuuppaamaan. Pitänee siis ainakin tänään vielä vetää lenkkuraa hotellin juoksumatolla tai tuossa kaduilla. Ulkona on vaan sellaset 30 ja risat plussaa, joten viileämmät reeniolosuhteet kiinnostaisi, kun iltahämärässä kadulle ei kai taas ole liikaa asiaa. Itse kisailut alkaa perjantaina sprintillä ja lauantaina vedellään sitten keskari.
Mitä tulee ämmämkisojen jälkeiseen elämään, niin ensinnäkin täytyy tunnustaa, että olen ollut löhölomalla, letkeän onnellinen laiskamato. jostain syystä mieli ei ole ollut mustana, vaan elo on ollut mukavaa ja kaunista epäonnistumisista huolimatta. Reeni ei tosiaan ole maistunut, mikä kielii ehkä siitä pienestä hampaankoloon jääneestä kepistä. Ekalla viikolla taisin vetää vain yhden juoksulenkkuran muutaman marjastus- ja sienestyssetin lisäksi ja vaikka viime viikon aloitinkin aika urheilullisesti, niin monet festarireissut ympäriämpäri Suomea ja rakkaan sekä maailman parhaan isukin kuuskymppiset teki aikatauluista sen verran tiukat, että ei kerta kaikkiaan ehtinyt reenailla. Mutta pianpa sitä nähdään, miten paljon se vaikuttaa suoritukseen. Viime reenikaudella kun vetelin kuitenkin tehoja ja tunteja enemmän kuin koskaan ja kisoissa olin melkein koko ajan tyhmempi kuin apina. Nyt, kun mielessä on ollut kaikki muu kuin rastiliput, voi tulos olla vaikka kuinka hyvä. Sitä paitsi kellokin tuli siirrettyä aika hyvin Kolumbian aikaan, kun eleli festariaikataulujen mukaan niin, että perusherätys oli aina vasta yhdentoista aikaan ja nukkumaan meno silloin, kun loppusoiton jälkeen ehti kotiin.
Tällaista täältä siis. Palaamme itse asiaan loppuviikosta.
Minttu