Talvi pukkaa niskaan, mutta treenit vasta alkaa ja näköjään suunnistuksetkin. Joskus olen jostain syystä ollut niin hölmö tai ehkä viisas, etten ole osannut arvostaa sitä, kuinka kivaa on mennä metsään vielä kisakaudenkin jälkeen kartan kanssa. Monesti on tullut homma korvista ulos ja kartat on saanu jäädä hetkeksi ja vähän pidemmäksikin ajaksi. Nyt kuitenkin huvittaa/huvittaisi vielä kirmailla vaikka miten paljon. Viime viikkoina oonkin käynyt muutaman Kurkocupin, vetänyt tiukan suunnistusrupeaman pehmostartilla Peurungasta, Tahkovaaran kautta Vuokatin MM-reenimaastoihin. Tänään tuli sitten vielä nautiskeltua talvisesta säästä Jämsänkoskella Hervoton-suunnistuksessa 17,5 kilsan ajan.

Vuokatissa suunnistus sujui, vaikka meinaskin pukata talvea niskaan. Yritin pitää huolen, että Hervottomassakin kulkis kartanluku, mutta kyllähän sitä piti taas käyttää välillä naisen logiikkaa ja tiputtaa ittensä kärkimiesten letkasta. Tosin mun viime aikasen mättämisen ansiosta olisin jäänyt jossain vaiheessa kuitenkin matkasta, kun koneesta löytyy enää kaks vaihetta, hidas ja reipas. Mä oonkin nyt supererikoistunut näihin pitkiin kisoihin, kun ens viikonoppuna vetelen vielä Raatojuoksussa 20 kilsaa Sipoon korpea. Ja näihin pitkiin setteihin sopii ihan hyvin se reipaskin vaan.

Talvi on ihan kiva vuoden aika, mutta edessä on kyllä ehdottomasti pakomatka ennen joulua vielä. Alla kartta Hervottomasta, jota ei siis vedelty ihan normikartoilla tahi sapluunoilla.