Ei ole tehnyt mieli sanoa sanaakaan. Ei edes mitään pahaa sanaa. Historiahan toistaa itseään, mutta minkä ihmeen takia se ei voi toistaa itseään vähän harvemmin? Jotenkin tuntuu, että pelkkää huonoa onnea tai sattumaakaan tämä ei ole. Oon nimittäin taas ollut kipeenä epämääräsesti jo viis viikkoa. Kuumetaudin jälkimainingeissa on tullut testattua treenausta ja lepoa. On tullut juostua enemmän lekurilla kuin lenkkipolulla ja nyt en sitten juokse enää metriäkään.

Lupasin ja vannoin, että pidän nyt kahden viikon pakkolevon ja sitten vasta tsekataan, tuntuuko ja näyttääkö kaikki täysin normilta. Nyt ei onneks ole samanlainen paniikki kuin kesällä, mutta kun tarkoitus oli harjotella ammattimaisesti ja paremmin kuin koskaan, niin sairaslomalla olo on vaikeeta ja tylsää. Peruselossahan en mitään kummempaa edes tunne, mutta lenkillä kaikki on väärin.

Onneks linnan juhlien pukuvalmistelut ja erinäiset edustushommelit on tuonut jotain kiinnekohtia eloon ja oloon. Mutta toisaalta nyt mun pitäis kai vaan olla möllötellä. Oonkin askarrellut paskarrellut joulukortteja ja taiteillut vähän sitä sun tätä koko päivän. Ja nyt alko jo vähän pastelliliiduilla touhuilu tylsistyttämään. Vaikka onpahan kerrankin aikaa näihinkin harrastuksiin:)

Alunperin meidän piti jo olla ekalla leirillä lämpimässä nyt, mutta kaikki suunnitemat on pistetty sohjoihin ja jäihin nin kauaksi aikaa, kun saan taas juosta tai siis jaksan juosta. Ihan ihmeellisiä kyllä nämä nykypöpöt. Antibiootitkaan ei tapa, vaikka vetäis vähän kustakin purkista.

Linnaan päätin kuitenkin lähteä, koska pukukin on lähes valmis ja kaikki muu myös. Pitää vaan jättää tanssit väliin ja jatkot myös. Kekkuloida koroilla mahdollisimman aikasin lepäämään, että voi sitten valmistautua joskus taas puolustamaan omalla tavalla isänmaata suunnistusrintamilla.

Levollista viikonloppuaaaaargh!

Minnamurina