Tälläsen suunnistajatytön elämässä viime viikko oli odottamatonta hulabaloota. Vähän heikoista yöunista ja pitkistä päivistä huolimatta viikonlopun sprinttimaajoukkueleirillä pistellyt ratatonnit, voimaharjottelut ja sprintit meni tosi mukavasti. Etureiskojen kipu kertoo iloista sanomaa sitä, että jotakin on tosiaan tehty.
Ensi viikolla alkaa taas opetusharkat ja siinä välissä on sitten tarkotus aloittaa sprinttijuoksuprojektia speziaalivoimatreeneillä ja vähän lyhyemmillä ratavedoilla. Alkuviikko pitää tietty palautella leiristä pitempien hiihtolenkkien merkeissä.
Seuraavien viikkojen aikana on muutenkin tarkotus pyhittää aikaa paitsi itselle myös kavereille. Jotenkin tässä viime päivien aikana rupesi erityisesti arvostamaan kaikkia ihania ihmisiä, joita on oppinut tuntemaan.
Niin, iso kiitos muuten kaikista mukavista korteista ja viesteistä vielä. Vaikka urheilijan työ tuntuukin joskus itsekkäältä, niin on erityisen hienoa, jos joku muukin saa kokea jännityksen ja erityisesti ilon tunteita touhua seuratessaan. Pidetään yhdessä Suomen lippu korkealla!
Terkuin,
Minna