PIENI VIESTINTÄTOIMISTO KASVAVILLE YRITYKSILLE
Teen työkseni monenlaista viestintää. Pienyrittäjänä pyrin tarjoamaan aina hiukan erityisempää palvelua, hiukan huokeammilla hinnoilla ja henkilökohtaisella tatsilla.
Teen tällä hetkellä sosiaalisen median kanavia ja muuta sisällöntuotantoa parille yritykselle. Lisäksi olen innokas tekemään kotisivuja. Sillä taipaleella olen vielä alussa, joten hintani ovat sen mukaiset! Katso hintaesimerkit ja palvelut alta.
Olen koulutukseltani kieltenopettaja, joten viestintä onnistuu myös ruotsiksi ja englanniksi.


Somesuunnitelma 12kk
Postaukset 1 krt/vko
Storyt 2x/vko
Kuvat yrityksen kuvapankista
Kuvan muokkaukset tarpeen mukaan

Postausten määrä sovitusti
Kuvauspäivät
Kampanjasuunnitelmat
Mietitään yhdessä sopivat tarpeet juuri sinun yrityksellesi!
MUU SISÄLLÖNTUOTANTO JA MARKKINOINTI
Somesisältöjen lisäksi olen kirjoittanut blogeja ja kolumneja jo yli 20 vuotta. Päivätöissäni olen tehnyt lukuisia tiedotteita, ja uutiskirjeitä. Sanallinen viestintä on minulle luontaista ja helppoa ja voitkin tilata minulta esimerkiksi tällaisia sisältöjä:
Kotisivujen sisällöt:
kuvat, kotisivutekstit ja blogit
Muut teksti:
tiedotteet, uutiskirjeet, kolumnit


KOTISIVUT
Kotisivujen tekeminen on mielestäni hauskaa touhua. Olen tehnyt nyt parit kotisivut, joista toiset ovat nämä omani. Kotisivut ovat jokaiselle yritykselle tärkeä elementti, joiden tekemisessä autan mielelläni! Alla esimerkki kotisivupaketista, jolla pääset jo hyvin liikkeelle internetin ihmeellisessä maailmassa.
Peruskotisivupaketti: alk. 300€+ALV
Suunnittelupalaveri
Pääsivu sekä 2 alasivua
Toimivuus kaikilla laitteilla
SEO-optimointi
Kuvat ja tekstit pääosin ostajalta
Lisäsivut alkaen 100€/sivu, muut sisällöntuotannot sovitaan erikseen.