Minna Kauppi

Pulppuilevan innokas, iloinen, päättäväinen ja supertehokas.

Urheilijan seuraava elämä

Oman huippusuunnistusurani loppumisesta on jo 5 vuotta. Muutos koko elämää hallinneesta suunnistussatsarista uuteen maailmaan ei ollut mitenkään yksinkertainen ja helppo. Kuka minä olen? Mitä minä haluan elämältäni? Isot kysymykset pyörivät päässä, eikä niihin ole selkeitä vastauksia. Omat tunteeni vaihtelivat ahdistuksesta innostukseen, mutta enemmän olin ahdistunut. Kun maailma on avoin, tarvitaan epävarmuuden sietokykyä ja uskallusta olla keskinkertainen tai jopa huono. 

Keväällä julkaistussa elämäkerrassani jätin nämä uran jälkeiset asiat pitkälti puimatta, sillä nämä seuraavat tarinat ovat mielestäni hyvin keskeneräisiä ja elämäni yksityisempää kuin ennen. Mutta tiedän monen urheilijan joka vuosi kamppailevan samanlaisen elämänmuutoksen edessä, eikä siihen ole kovin helppoa valmistautua. Siksi ajattelin kirjoittaa nyt muutaman ajatuksen omasta elämän jatko-osastani.

Tiedän, että osalla urheilijoista uran jälkeinen polku on selkeä, mutta suurimmalla osalla se on aivan hukassa. Mitään täsmävastauksia minulla ei ole kenellekään, mutta näillä eväillä tunnen itse löytäneeni tasapainon, vaikka lopullinen työura onkin vielä löysien ajatusketjujen päässä. Toivottavasti alla olevat pointit auttavat joitakin teistä. Ainakin niiden listaaminen voi selkiyttää omaa nuottikirjaani äitiysloman jälkeen.

Tee jotain, älä homehdu itsesäälissä. 

Kun ura loppuu, voi toki hetken vetää henkeä, mutta itse koin henkisesti tärkeäksi tarttua mahdollisuuksiin ja olla aktiivinen. Vaikka jokin työ tai opinto ei tunnu oikealta, luultavasti opit uusia taitoja ja itsetuntemusta enemmän kuin tuskailemalla kotona. Voi olla, että pummaat ja isosti, mutta niin pummasit urheillessakin. Kaikki uusi oppi on tervetullutta, myös tieto siitä, mikä ei ole oma juttusi. Jos tilisi ovat uran jälkeen niin pulleat, ettei tarvitse koskaan enää tehdä mitään, niin silloin kannattaa alkaa vaikka tekemään remonttihommia. Moni urheilija tykkää fyysisestä työstä ja remontoinnissa näkyy omien kätten jälki konkreettisesti. Jos innostuu, voi harrastaa vaikka kiinteistösijoittamista ja aloittaa aina uusia remontteja. 

Keskustele. 

Etsi vertaistukea muista urheilijoista. Kysele, tutki ja vatvo, mutta muista lopettaa ajoissa. Itse koin, että oli tärkeää pallotella asioita ystävien ja läheisten kanssa, mutta jossain vaiheessa huomasin, että on parempi vain mennä eteenpäin kuin jatkuvasti etsiä vastauksia mielen sopukoista. Kävin myös Olympiakomitean kautta juttelemassa tulevaisuudestani uran loppuvaiheilla. Samalla työstimme myös CV:täni, minkä ansiosta opin pikkuhiljaa näkemään ja konkretisoimaan niitä taitoja, jotka urallani opin. Ahkeruus, itsenäisyys ja rohkeus ovat monien urheilijoiden osaamista, mutta voisin vaikka vannoa, että urheilija ei aina näe, kuinka suuri vahvuus ne ovat, sillä urheilijakuplassa ne ovat normeja.

Opiskele ja opettele.

Itselleni uran aikana opiskelu oli itsestäänselvyys. Tein opintoja aluksi normitahtiin, mutta myöhemmin satsasin syksyyn, jolloin kisakausi oli ohi ja saattoi viettää aikaa enemmän yliopistolla. Minulle opiskelut olivat mukavaa vaihtelua, pääsin irti urheiluputkesta ja rakensin itselleni turvaa uran jälkeiselle ajalle. En halunnut roikkua yhden köyden varassa. Varmasti myös ympäristö olisi suhtautunut pelkästään urheiluun satsaamiseen negatiivisesti, sillä lähipiiri haluaa aina huolehtia, että elämä kantaa mitalien jälkeenkin. Opintoihin voi tarttua minkä ikäisenä vaan uran jälkeenkin ja uutta voi oppia ilman koulujakin. 

Käytä hyödyksi uraasi.

Jotkut jatkavat suoraan urheilijasta valmentajan polulle, toiset haluavat irrottautua urheilusta mahdollisimman kauas. Oikeaa vastausta ei ole. Itse vedin hetken henkeä, mutta päädyin rakkaan harrastukseni pariin myös työn puolesta toiminnanjohtajana ja yrityspäiviä vetäessäni. Ei ole noloa tehdä sitä, mitä rakastaa, eikä ole pakko keksiä polkupyörää uudestaan. Itselläni oli toiminimi jo urallani, joten oman yrityksen pyörittäminen kävi luonnostaan, eikä se mitään rakettitiedettä ole muutenkaan. Neuvoja saa vaikka kaverilta tai verotoimistosta.

Perhe. 

Itse tiesin aina haluavani perheen, vaikken varsinaista vauvakuumetta ikinä potenutkaan. Lapset tekevät elämästäni värikästä, iloista ja he pakahduttavat sydämeni rakkaudella joka päivä. Vaikken määrittelekään itseäni ainoastaan äitinä, niin he luovat elämälleni vahvan pohjan. Suosittelen lapsien tekoa niillekin, joita asia arveluttaa, sillä en usko millään, että kadut. Minuakin pelotti, enkä tiennyt oliko aika oikea, mutta pelkoni olivat turhia ja aika oli niin täydellinen kuin se voi olla. Kaikille perheen perustaminen ei ole toki mahdollista, mutta silloinkin on vaihtoehtoja. Voi lähteä vaikka kummitoimintaan tai ottaa sijoituslapsen ja luoda merkityksellisiä ihmissuhteita tai perheen sitä kautta. 

Pidä kiinni yhteisöstäsi ja verkostoistasi.

Vaikka urasi loppuu, voit edelleen tavata muita urheilijoita, käydä lenkillä ja jopa kilpailla. Hyville ihmisille on turhaa kääntää selkäänsä, vaikka ottaisikin etäisyyttä. Itse rakastan edelleen juosta viestejä ja käydä suunnistamassa. Edelleenkin yhteisten kahvittelujen sijaan päivitän kuulumiset useimmiten lenkillä. Liikunta pitää myös mieleni virkeämpänä kuin kahvi ja pulla. Luottamustehtäviäkin löytyy lähes jokaisesta seurasta. Toiminnanjohtajan tehtävistä luovuttuani lupauduin juuri viestintäjaostoon ja toimin myös naisten ryhmän kapteenina. Työurakin voi löytyä vapaaehtoisena toimimisen kautta ja ainakin opit matkalla uusia asioita. Näissä asioissa myös seurat ja liitot voisivat aktivoida lopettaneita urheilijoita ja saada heidän tietotaitoaan käyttöön tulevaisuuden huippuja varten. Liian usein kuulee, ettei entisiä huippuja kehdata vaivata. Aina kannattaa vaivata. 

Ole armollinen itsellesi.

Ihmiset mieluusti lokeroivat toisiaan ja monet voivat suhtautua osaamiseesi muilla aloilla hyvinkin skeptisesti, mutta niiden ennakkoluulojen ei kannata antaa rajoittaa omaa ajatteluaan. Tekemällä oppii, ahkeruudella tapahtuu ja uskomalla itseensä voi löytää uusia intohimoja. Muista olla armollinen itsellesi. Et välttämättä enää koskaan ole yhtä ihailtu ja taitava kuin olit urheilijana. Vatsalihaksetkin voivat muuttua makkaroiksi. Luultavasti koet epävarmuutta moneen otteeseen. Saat olla hetkittäin eksyksissä, sillä se on normaalia. Voi olla, ettet enää löydä uutta työtä, jota teet intohimolla. Voi olla, että löydät. Muista silti, että olit superonnekas, kun kerran sait elää vain omille unelmillesi suurella intohimolla, sillä suurin osa ihmisistä ei ehkä löydä sitä roihua itsestään koskaan. Intohimo ei ole kuitenkaan ainoa tie onneen, sen olen jo oppinut. Ole siis armollinen itsellesi ja tunteillesi, mutta älä tee epävarmuuksista muureja uuden elämän tielle.

Muista pyytää apua.

Itse olen saanut epävarmuuden hetkellä avun ystävien ja läheisteni kanssa keskustellessa. Joskus olen kirjoittanut ajatuksia päiväkirjaan. Uskon, että on aina viisaampaa kysyä neuvoa ja apua kuin olla hiljaa tietämättömänä ja tyytymättömänä. Avun pyytäminen on viisautta.

Urheilullisella sydämellä,

Minna