DREAM ON

Hyvät ystävät. Unelmani suunnistuksen saralla ovat täytetyt. Rakastan edelleen urheilun kaikkia osia, mutta matkani maailman huipulla on tullut mitä todennäköisimmin lopullisesti päätökseensä. Näette minua varmasti vielä rasteilla, mutta tulevaisuudessa pyrin löytämään myös uusia intohimon kohteita, uusia haasteita ja uusia unelmia. 

Kansalaiset/ Medborgare /Fellow Citizens

Tämä blogipäivitys sisältää kuvia läheisilleni ja yhteistyökumppaneilleni järjestetystä Kiitosjuhlasta, jonka pidin viime perjantaina upeassa miljöössä Lahden Upseerikerholla. Suurkiitos jälleen Voglian tiimille ja Eija Koskelle hienosta asustani. Jatkoista saan kiittää Möysän musaklubia ja soitinorkesteri Apulantaa.

Juhlissa sain kuulla niin paljon kauniita sanoja ja tavata niin monta tärkeää ihmistä, että liikutuksen määrä oli suuri. Kyyneleet kertovatkin siitä, miten tärkeää, upeaa ja tunteellisen kirjavaa urheilu on. Sitä ei voi sanoin kuvailla, mutta oman puheeni pätkistä (sitaateissa kuvien seassa) voitte saada aavistuksia siitä, mitä urheilu voi ihmiselle merkitä.

Ennen juhlia tapahtuneesta elämästä ja urheilusta olen pyrkinyt kiittämään yhteistyökumppaneitani: Metsänhoitoyhdistystä, Versowoodia, Vogliaa, Subarua, Nonamea, Garminia, VJsportshoes'ia, Betolaa, Silvaa, Kisakalliota.

Kiitos kuuluu myös Suunnistusliitolle, seuroilleni Asikkalan Raikkaalle sekä Lahden Suunnistajat -37:lle. Ennen kaikkea haluan osoittaa kiitollisuuteni kaikille niille ihmisille, joiden kanssa olen elänyt urheiluani ja elämääni sen rinnalla.

KIITOS <3 <3 <3 <3 <3 

Päivä alkoi siis pienimuotoisella lehdistötilaisuudella, jossa kerroin ajatuksiani menneestä ja tulevasta. Tässä Etelä-Suomen Sanomien videopätkä sieltä. Myöskin Urheiluruudussa oli loppuosassa hienoja pätkiä urani varrelta. Kiitos toimittajille läsnäolosta.

 

TrioSISplus Tuttuja ihmisiä vieraina

"Kun jokin asia vedetään äärimmäisyyksiin, tapahtuu se sitten millä itsensä toteuttamisen alalla tahansa, ihminen voi kohdata äärimmäisiä tunteita: äärimmäistä väsymystä, äärimmäistä itsekontrollia, äärimmäistä täyttymystä ja myös äärimmäistä tyhjyyttä...

Mikään saavutus ei ole niin täyteläinen, että tulisimme siitä lopullisesti kylläiseksi. Päinvastoin. Suuret ihmiset jättävät pysyvämmän jäljen, mahtavat saavutukset jättävät isomman nälän. Sitä kautta urheilu muokkaa meitä urheilijoita paljon myös ihmisenä."

Juhlatunnelmaa Upseerikerholla Perhepöytä

"Se, että onnistuu, merkitsee aina onnea, mutta myös loppua. Se, että epäonnistuu merkitsee aina surua ja loppua, joka on tullut kesken kaiken. Molempien jälkeen päätyy kuitenkin samantyyppiseen paikkaan. Lähtöpisteeseen, josta täytyy osata löytää uusi reitti ja päämäärä."

Kiitos sponsoreille KooMikko -lahjasta :D Silmät kieroon ja Minna-tuuletusta suunnistustyttöjen kanssa ;)

"Minä ajattelen, syön ja juon lenkkarit jalassa. Urheilu juoksee mukana, vaikka vaihtaisin korkkarit jalkaan tai juhlamekon ylle. Se on tatuoitu minuun pysyvästi. Se on identiteetti, mukana elämässä silloinkin, kun sitä ei edes haluaisi ajatella. Urheilu on paras ystävä, pahin kilpakumppani, psykiatri, motivaattori ja työnantaja. Parhaimmillaan sen kanssa juostaan käsi kädessä, pahimmillaan se upottaa meren pohjaan painavana pallona jalassa. Silloinkaan en silti osaa siitä luopua. Kaikissa suhteissa tulee haasteita ja niin myös urheilun kanssa...

Ajattelin joskus, että olisi mukavaa kirjoittaa joskus itselle ihan uusi ”olipa kerran” tai ”olisipa toisenkin kerran”. Kirjoittaisi jalkoihin muutakin kuin juoksukengät, aivokäyrään epätietoisuuden karttamerkeistä ja korkeuskäyristä. Kirjoittaisin jotain sellaista, johon nyt en osaa, uskalla tai tiedä astella. Kirjoittaisin itselleni bisnesnaisen jakkupuvun terävöittämän älykkyyden, kirjoittaisin itselleni kotiäidin vaipanvaihtokädet. Kirjoittaisin boheemin elämäntavan pitkine hippihiuksineen, jotka hulmuaisivat samalla, kun astelisin varvastossuissa hiekkarannoilla...

Nyt olen siinä tilanteessa, että voin kirjoittaa uuden alun ainakin jollakin tasolla. Ja haluan nähdä sen seikkailuna. Urheilun tatuointia en edes yritä poistaa, enkä usko, että elämä on mikään sattumakortti, silkkaa kohtaloa tai ennalta merkitty reitti, vaan luulen voivani itse melko pitkälle määritellä seuraavaa suuntaa ja matkaa."

Loppumusiikiksi suosittelen kuuntelemaan juhlieni teemabiisin, Aerosmithin Dream on -kappaleen: "You got to lose to know how to win"

Nyt lähden etsimään uusia seikkailuja, rauhassa, pohtien, tutkien, eksyen, selviten, yksin, yhdessä. Toivottavasti löydän matkallani edes muutaman yhtä upean asian kuin urheilu. Perille en varmasti löydä koskaan, sillä se on tuskin tarkoituksenikaan.

äMmä