Minna Kauppi

Pulppuilevan innokas, iloinen, päättäväinen ja supertehokas.

Epäkriisi

Kolmenkympin kynnys on karkoitettu taas kauemmas taakse. Eikä se enää oikeastaan tunnukaan niin pelottavan omituiselta, se numeroiden suurentuminen. Kukapa nyt noita vuosia laskee, kun on paljon muutakin tekemistä. Merkkejä jonkin asteisesta kalkkeutumisesta on kuitenkin siellä sun täällä. Eilen huristellessa siskon pojan kaverisynttäreille rupesin laittamaan cd:tä soittimeen. Mutta hupsista. Eihän uudessa MINIssäni ollut sellaisellekaan muinaisjäänteelle enää koloa. Uspit ja bluutuutit on nykypäivää, vaikka vastahan kuunneltiin walkmänistä vielä niitä c-kassujakin. Itse otan myöskin asiat videolle, ainakin välillä. Tallentaminen on niin tylsää. Olen siinä mielessä mielelläni hetkellisesti jälkeenjäänyt.

Ja nythän sitten loppui Soneran Next generation –tiimeilykin mun osalta. Seuraavat sukupolvet saa jatkaa pöhinää eteenpäin ja minä kiitän kuusivuotisesta tuesta. Pätkätöitähän nämä sponssisopparitkin yleensä ovat. Niitä jatketaan, kunnes ei enää jatketa ja tässä tilanteessa vielä ihan hyvin mielin. Onneksi sentään tämän syksyn neukkarit on mennyt paremmin kuin hyvin. Johtajien kanssa on juotu kaffet jos toisetkin ja hyvin on maittanut 😉 Niistä palaa asiaan sitten, kun virallisesti on asiaa.

32 ei tunnu sielussa, kun tietää, että on elänyt. Ja pitää muuten muistaa elää myös tänään ja huomenna. Se hetkessä elämisen vastapallo vaan potkii ikävästi pain pläsiä, jollei muista rötköttää välillä. Vaikka olenkin jo päässyt harjoitusmoodiin, niin olen oppinut pitämään lepopäiviä ihan oikeasti. Vihdoin. Kyllähän se laiskottelulta tuntuu, mutta kun tietää, että kroppa ottaa omansa jossain vaiheessa jälkiverona kuitenkin, niin maksan mieluummin etukäteen pienissä osissa.

Tässä iässä aika on joka tapauksessa, epäkriisistä huolimatta, sellainen tiedostetusti läsnäoleva, suuri käkikello. Se kumauttelee kaikenlaisia muistutuksia koko ajan. Tässä vaiheessa olisi hyvä olla cv:ssä kaikkea aapisen molemmilta laidoilta. Itse olenkin Olympiakomitean uraohjauksessa yrittänyt keksiä kaikenlaista mielikuvituksellista ammatinkuvaa työkokemukseni jatkeeksi..miten olisi monitoimimanageri tai urheilullisen luova työmuurahainen, löytyisiköhän joskus hommia 😉 Noh, onhan sitä tullutkin tehtyä kaikenlaista, työtodistuksia ei vaan ole kukaan kirjoitellut, enkä itsekään ole sellaisia itselle raapustanut. Ehkä joku arvokisadiplomi voidaan liittää sitten joskus hakemukseen paremman puutteessa. Mutta ei ihan vielä, nyt intoilen vielä perusurheilijamoodissa, mutta pitäähän sitä ihmisen välillä kurkkia ulos ikkunoista.

Täällä urheilumaailman sisäpuolella tapahtuu seuraavaksi sellaista, että uudessa seurassani on eka kotileiri. Suunnistellaan lähiympäristössä ja hikoillaan extratunteja ennen kuin lumi jäädyttää jalat kiinni suksiin.

Sellaista sekavaa asiaa tällä kertaa.

äMmä