Minna Kauppi

Pulppuilevan innokas, iloinen, päättäväinen ja supertehokas.

Näillä sävelillä kohti Italiaa

Pitkin kevättä, kesää, yötä ja päivää on tullut puntaroitua ja stressattua sitä, mitä ihmettä haluan, aion, pystyn ja erityisesti mitä mun kannattaa juosta muutaman viikon päästä koittavissa Italian MM-karkeloissa. Mä olen metsien nainen. Suunnistus on mulle aidoimmillaan keskimatkaa ja pitkää matkaa, enkä ikinä ole saanut samaa sydäntä mukaan sprinttiharjoitteluun. Juoksen niitä toki aina, kun olen kunnossa, mutta enemmän vain kovan treenin vuoksi ja siksi, että se on hauskaa ja erilaista.  

Tänä vuonna tilanne nyt vaan on sellainen, etten ole juossut yhtään lenkkiä, joka olisi edes pitkän matkan pituinen ja se on siis pakko jättää väliin. Pakko. Koska karsinnat jäävät metsämatkoilta MM-kisoista pois, olisi ollut helpompaa juosta vaikka kaikki kisat, mutta tässä tilanteessa täytyy puntaroida joka askelta tarkasti ja järkeillen. Ohjelmaani tupsahti siis vähän takavasemmalta kuitenkin se sprintti. Mikäs siinä, hieno kisa Venetsian sokkeloihin varmasti tuleekin.

Niin muuten, se keskiviikon finaalisprintti ei mennyt ihan puikkoihin Imatralla. Toinen sprinttiharjoitus ja –kisa tälle vuodelle oli kyllä ennätyksellisen haastava. Omasta mielestäni jo vähän liiallistakin kikkailua, kun vauhtia ei voinut pitää juurikaan ja nopeimpia reittejä oli aidosti mahdotonta ehtiä hahmottamaan. Ja luonnollisesti tämä rotta meinasi jäädä monesti loukkuun, eikä maalissakaan siis odottanut juustoa enää pureskeltavaksi. Murusia vain. Joka tapauksessa tällä sprinttirutiinilla olis voinut mennä paljon huonomminkin  (olin 9.) ja jos harrastaa suunnistajien rakastamaa, entä jos ja kun jossittelua, niin olisin hyvinkin pystynyt kirmaamaan ilman virheitä ainakin kolmanneksi. Aamun karsintahan sen jo osoittikin, vaikkei siellä ihan täysillä vielä vedettykään.

Ne matkavalinnat. Juoksen siis sprintin, keskimatkan ja viestin. Sprintistä on kuitenkin tarpeeksi aikaa akillekselle ja ihmiselle palautua keskimatkaan, joka on ehdottomasti mun kisojen tärkein startti. Se, mihin olen reenannut eniten ja missä aina olen parhaiten menestynyt ja mistä myös eniten tykkään. Sprinttiviesti on uusi laji kisaohjelmassa ja sitä en ole edes koskaan testannut, enkä sitä ole missään vaiheessa ajatellut juoksevanikaan. Omasta mielestäni siinä ”oikeassa” viestissä vikana päivänä vedetään sitten vaikka reiteen asti ulottuvalla teippipakkauksella ja buranakasalla, jos on pakko.

Erikoistahan tämä vähän on konkata kohti kisoja. Mutta yritän ottaa tämän haasteena ja pitää mielen positiivisena, vaikka se ei niin hirveän helppoa näillä eväillä olekaan. Mutta jos ei muuta saa kuin kuivaa näkkileipää, niin kyllä sekin nälkäselle maistuu. Joka tapauksessa tavoitteista ei tingitä, vaan menestystä haen ja parhaani teen jokaisella askeleella ja aivosolulla, jotka mulle on sallittu. Jotain tästäkin kaudesta ja vuodesta jää käteen kuitenkin, hyvää ja huonoa, menestyksestä riippumatta. 

Muutama viikko vielä aikaa siis ja ehdin vielä tehdä jonkun verran kovia treenejä ja vetää pari kisaakin jalan niin salliessa. Ensin olisi nyt tietysti Jukola. Tosin tällä viikolla kaiken päälle tullut lenssu päätti ottaa sprinteistä sittenkin vähän itteensä, kun aamu alkoi yskien. Voi siis olla, että vaikkei pää ihan kainalossa olekaan, niin en välttämättä löydä itseäni ankkuroimasta Raikkasta tiimiämme maaliin 🙁 Niin tai näin, niin toivotan hyvää kesän parasta festaria suunnistuksen ystäville, kavereille ja uusillekin tuttaville! 

äMmä