Minna Kauppi

Pulppuilevan innokas, iloinen, päättäväinen ja supertehokas.

Peruskuntomylläystä

Heipat lumen valtakunnasta!

Erinäisten terveystarkastusten ja parin kortisonipiikin päätteeksi siirsin ruumiini hiihtomaisemiin Voglian mökille Rukan maisemiin. Oli ihanaa laskeutua lentokentälle ja autoilla valkeassa talvipakkasessa kohti kotoisaa ja lämmintä tupaa. Ekat lenkit vetelin lähinnä vapaalla koipien takia, mutta tänään huitaisin jo pari tuntia pertsaa, eikä akillekset sanonut mitään  Elikkäs hoidot teki tehtävänsä ja parin viikon juoksutauko tietysti myös. Ihan ultimaalisia peruskuntomättömääriä ei tällä kertaa ole tullut kuitenkaan survottua, koska latuja on tänne vedelty valitettavan vähän. Satsaukset on tietysti painotettu hiihtolajien maailmankuppeihin ja me perusjyrääjät saadaa sitten jättää retkireitit myöhemmille kerroille. Mutta ehkäpä hyvä alottaa hiihtokausi vähän vähemmillä tunneilla. Käsistä ei nimittäin ihan hirveästi ainakaan vielä ole apua. Lähinnä ne roikottaa sauvoja mukana menossa. 

Terveystarkistuksissa tuli muuten selvitettyä magneettikuvilla tilannetta aika laajalla skaalalla ja on pakko kyllä sanoa, että nyt jo 31-vuotiaat jäseneni on kyllä saaneet aika paljon kaikenlaista pientä ja suurta kolhua. Perusurheilijakroppa siis. Tulevan talven tehtävänä onkin yrittää vahvistaa lähes nivelsiteettömän nilkanrötkäleeni pikkulihaksia tukemaan tallustamista ja vielä isompana ponnistuksena on tarkotus saada vatsalihakset toimimaan optimaalisesti. Vähän on nimittäin ennestäänkin kulahtanut selkä kovilla, jos ei tuleva kilpikonnan kuori etunahassa tue ihan syvältä asti. Ahterinkin voimat jää ihan käyttämättä, jos perä pysyy yhtä pystyssä, missä se nyt on jököttänyt. Lantio eteen ja nilkat tiukaksi siis ja vielä hyvällä tsäkällä saan itteni myös venyvämpään kuntoon, kun oikein yritän. Olis se jo aikakin…ihmeiden aika, ehkä Viaton

Joka tapauksessa reenit jatkuu osittain korvaavina vielä vähän aikaa, vaikka pikkuaskelia ajattelin jo vähitellen kokeilla, kun kotona maa on kuitenkin vielä musta. Meikäläisestä on tullut niin vanha ja viisas, että en ajatellut vielä ennen uutta vuotta ryssiä jalkojani pois pelistä. Nyt, kun ne hoitaa täysin kuntoon, niin ei tarvi kesällä marista ja murista. Pikkusen oon suunnitellut ensi vuoden leirisysteemejä myöskin. Luultavasti tammikuun lopulla tulee reissua Jenkkeihin ja helmikuun lopulla Turkin maailmancupin yhteydessä pikkusetti, josta siirryn kolmeksi viikoksi Portugaliin maajoukkueen leirikeskukseen. Sitä ennen ajattelin pitkästä aikaa hiihtää ihan kunnolla ja tehdä sellaista perushyvää reeniä kotimaisemissa. Ja se kuulostaa jo nyt kovin, kovin mukavalta aatokselta. 

Illalla vielä luikautan pikkusen vapaan lenkkuran ja kattelen maajoukkuehiihtajien peesissä, miten teknikka toimii rennosti. Huomenna sitten kannustamaan hiihtosprintteihin, jollei ole ihan tautisen kylmä. Eli niin vilakka, että tulee tauti, jos sinne menee.

PusuMinna