Minna Kauppi

Pulppuilevan innokas, iloinen, päättäväinen ja supertehokas.

Hiihdon alku ja loppu

Vieräytin kieräytin juuri reilun viikon Lapissa. Yleensä jokainen suunnistaja suuntaa kohti sulia treeniolosuhteita pääsiäisen aikaan, mutta koska itsellä oli talviurheilulajit lähes korkkaamatta ja seuralaistarjonta kohdillaan, hurauttelin Ylläkselle, Leville ja vielä kaiken päälle Kautokeinoon. Osan matkasta heitin Skodalla, osan suksilla.

Toissa päivänä tuli nimittäin vedeltyä Saami ski reississä 60 kilsaa (tai 61.5km). Tyyli oli vapaa, mutta itselläni perinteinen. Sainkin lähestulkoon yksin hinkata pertsan latuja pitkin Näkkälästä Kautokeinoon rapiassa pakkaskelissä, koska ysikymppisen porukatkin viuhahteli vapaalla ohi. Alkuviikolla oli tullut testattua jo hiihtokuntoa mm. siirtymällä Ylläkseltä Leville. Koska homma meni liiankin keposasti, niin lähdin parin sadan kilsan pohjilla ehkä matkaa liikaa aliarvioiden lykkimään. Ei tullut tankattua ja vaikka vauhti oli alakynnyksellä koko reissun, niin väsy hiipi kankkuihin ja viima silmiin viimesellä kympillä, joka selkärangan raksahtelun jälkeen olikin oivasti ainakin puolitoista kilsaa ylipitkä. Meikäläinen ei nimittäin juuri muuta kuin vuorohiihtoa jaksa vedellä, kun käsien lihakset on yhtä kaukaa hiihtoajoilta kotoisin kuin välineetkin. Vähän jäi sellanen kehno vyysinen viilis siis tosta reissusta, kun puolivälissä olin vielä neljän tunnin  vauhdissa. Mutta pääasia olikin hyvä reipas reeni ja kauniit maisemat. Ja nehän toteutui. 

Muutenkin pukkasi kyllä Lapissa priimaa settiä aurinkoisissa keleissä. Tuli silti hiihdettyä vähemmän kuin yleensä. Koska viime vuosina on oppinut, että treenikausi ei kaadu siihen, että muutaman päivän tekee jotain muutakin, niin tuli sitten nautiskeltua vähän alamäkihengailusta ja laulu- sekä soitinyhtyeen konsertoinnista. Oikeestaan reissu tuntui enemmän lomalta kuin reenireissulta. Mikä ei sekään väärin ole

Vaikka hiihtokausi näyttäis olevan vielä olemassa, niin voipi olla, että mun karhut sai kyytiä viimesen kerran. Nekin on tainnu kahessatoista vuodessa tehä ihan rittävästi hommia latua vasten. Ens vuonna vuonna sitten uusilla lumilla ja uudella kalustolla. Näyttäis sentään tiet olevan sulia täällä kotimaisemissa, joten juoksua voi ainakin harjotella. Hiukkasen näyttää heikolta suunnistusreenien suhteen täällä kotimaassa. Huippuliigan avauskisa pitäis olla parin viikon päästä Espoossa ja sinne mennään eikä meinata. Ai niin kotikisoihin on nyt 3 kuukautta aikaa ja nyt alotetaan sitten hoitelemaan hommat hyvin, paremmin ja parhaiten. Tänään tulee muuten Sportmagasinetissäkin koko lähetys silkkaa suunnistusta. Pitää muistaa itekin laittaa telkkari piälle.

Kuvia laitan myöhemmin, jos ja kun saan vanhan kännykkäni synkronoimaan ihka uudelle ompulleni jotakin. By the way, postista nassahti paperit vihdoin yliopistolta. Hengailu Alvarin suunnittelemalla kampuksellakin on vihdoin pistetty pakettiin. Mitähän niilläkin sitten teen, sen näkee kai joskus sitten, kun kuulee ja ymmärtää, mitä tahtoo. 

ja nyt sitten parit keikat Etelässä näyttämässä naamaa kameralle, samalla etin vähän lumettomia paikkoja, jos se nyt ylipäätään on mahollista kotimaan kamaralla. Sulatellaan lumet!

Minttu, Filosofian Maisteri