Minna Kauppi

Pulppuilevan innokas, iloinen, päättäväinen ja supertehokas.

Uutta

 

Hyvää uutta vuotta 2013  ja terkut Uudesta-Seelannista. Toivottavasti tästä vuodesta tulee onnellinen ja seikkailujen ja hymyjen täyteinen. Ainakin täällä on puitteet kohdallaan.Katsokaa vaikka näitä maisemia;)

Harmi vaan, että viime aikojen tuplajetlaagit ja muu on saanut aikaan sen, että meikäläinen istuu just nyt autossa odottamassa, kun muut reenaa matkalla kohti MC-kisahuudeja eteläisellä saarella. Kurkku oli jo Suomessa vähän outo, mutta täällä sitten iski parin päivän jälkeen pahemmaksi ja nyt ei auta mennä tutkimaan maastoja, eikä paljon muutakaan. Pari päivää olis vielä armonaikaa ennen ekaa MC-starttia, joten nyt vaan äkkiä eroon tästä setistä, että pääsee tositoimiin. 

Meillä ei muuten vielä ainakaan ole ollut nettiyhteyksiä majotuksissa, mutta toivottavasti muissa mestoissa voin kirjotella vähän useammin terkkuja. Ja vähän parempia uutisiakin. Mehän ollaan täällä koko tammikuu, joten sinänsä kaikkea kivaakin uutista ehtii varmasti laittaa eetteriin. 

Viime aikoina mun elo on muuten näyttänyt tältä

30vkakku….

ja tältä:)

 

 

Minna+statue

Minna, hobbittien maasta yrittäen sulautua joukkoon;)

Small run 1