Minna Kauppi

Pulppuilevan innokas, iloinen, päättäväinen ja supertehokas.

Sydän ja Pää

Mä oon hukassa, eikä kukaan oikein osaa neuvoa, missä oikea kartta ja toimiva kompassi on. Mulla on luultavasti ollut (tai on edelleenkin) lievä sydänlihastulehdus. Vaikka ekg tai sydänultra ei sitä diagnoosia tuekaan ja holterista tai rasituskokeestakaan ei löydy kuin pieniä merkkejä, niin pääni tietää, että sydän ei ole ihan kunnossa. Oireet täsmäävät ja sykemittari ja keho kertovat, että asiaa ei vieläkään ole Urheilun pariin. Liikuntaa oon kyllä harrastellut.

 

Viime kesän keuhkokuumeen jälkeen mulla oli luultavasti sama vaiva, vaikka silloinkaan ei mitään löytynyt. Silloin oireet näky vielä kohtuu pitkään seisomasykkeissä, mutta muuten olo oli normimpi kuin nyt. Oonkin aika varma, että kesälläkin  palautuminen taudista kesti sen takia niin kauan. Ja nyt syksyllä sitten jostain syystä tämä sama setti aktivoitui kuumetaudin jälkeen. Mikä sen aktivoi tai miksi? Sitä ei kukaan tiedä. En nimittäin edes urheillut kipeänä ollessani.

 

Kun tulee näin isoja mutkia matkaan, rupeaa väkisinkin miettimään, mitä elämältä muuten haluaa. Periaatteessahan olen jo urheilussa saanut kaiken sen, mitä voi saada, mutta nälkää, halua ja tavoitteita löytyy vieläkin. Periaatteessa olen ollut tosi onnekas, kun olen saanut elää huippu-urheilijaelämää, mutta silti haluaisin vielä jatkaa. Ihminenhän yleensä haluaa tehdä sitä, mistä tulee hyvä olo, missä on hyvä ja mikä tekee onnelliseksi. Urheilu tekee mut onnelliseksi.

 

Kun asiat menee näin pahasti päin mörököllin pyllyä, niin viisas ihminen varmaan antaisi periksi. Yrittäisi löytää onnen ja ilon siitä, mitä on saatavilla, eikä yrittäisi koko ajan hakea sitä, mitä ei saa. Viisas ihminen yrittäisi löytää toisia reittejä onneen, jos suunniteltu reitti on tukossa. Viisas ihminen etsis uuden kartan ja hankkis toimivan kompassin, joilla olis taas helpompi suunnistaa.

 

Mutta mä en ole viisas ihminen. Mä en halua luovuttaa. Vaikka tämä niin sanottu elämäni symbioosissa sykemittarin kanssa onkin hanurista, niin mun on pakko nyt yrittää saada avattua tämä tie, koska muut tiet ei vaan kiinnosta. Ainakaan vielä. Niin tyhmä en kuitenkaan ole, että riskeeraisin terveyteni. Siitä ihanuudesta, minkä pelkkä liikuntakin voi tuoda, en rupea luopumaan huippu-urheilun himon takia. Toipuminen voi kestää, mutta se pitää vaan kestää. Ja se myös tapahtuu.

 

Mutta niin kauan, kun sydän sanoo ei, niin pääkin sanoo ei. Kun sydän sanoo kyllä, pääkin tietää sen.  

Minna

PS: Nyt pidän vielä viikon täyslepolöhöilyä urheilugaalaan asti. Seuraavana aamuna lähetään joka tapauksessa Portugaliin ”leirille”. Sitä ennen enkä reissussakaan tule antamaan mitään haastatteluja tämän asian suhteen, koska sekin tuo vaan lisää stressiä eikä paranna mitään.